https://www.koppiset.fi/pohjois-norja-jaameri-2015/Uusin juttuni löytyy täältä:
http://www.koppiset.fi/2015/09/12/pohjois-norjaa-jaamerenrannalta-2015/
Siirsin sivut uuteen osoitteeseen
Kilpisjärvi – Pältsa vaellus 2011elokuu
Muistelin, että olisin tehnyt tästä reissusta jutun, mutta ei löytynyt. Joten pistän tähän kuvia ko. reisulta.
Auringon pimennys 20.3.2015
Surullinen tarina, jonka lukemisesta pessimisti ei pety.
Valmistautuminen
Kolme viikkoa ennen h:ta, huomasin tämän tulevan. En aktiivisesti seuraile taivaan tapahtumia, enkä käy kirkossa, vaikka asiat kiinnostavatkin valokuvauksen ja tieteen muodossa.
Aloin googlata ohjeita ja katsella aiempia kuvia. Hyviä neuvoja ja kuvia, johtopäätös: pitää tilata AstraSolaria D 3,6. Paikkoja Suomesta löysin kolme. Ursa, josta se oli loppunut, Teknofokus, ei verkkokauppaa, Ville Star, antoi tosi epämääräisen kuvan toiminnastaan, mutta tavaraa tarjolla.
Sitten pistin kameraseuramme keskustelupalstalle, onko tietoo tai kiinnostusta. Tietoo oli vähän, mutta kiinnostusta kahden jäsmenen verran yhteistilaukselle ja suosittelivat Ville Staria, varauksin.
Tilatessa jo tuli epäilyksiä, josta kerroin tilauskumppaneille. Ei mainintoja, onko tavaraa varastossa. Pistin lisätiedoksi, 18.3. tavarat tänne , sen jälkeen en lunasta. Toimitusajaksi lupasivat sivuilla neljä päivää. Ville vastasi heti tilauksen saadessaan, että vastaanotettu, tosin automaattisesti, niin kuin on tapana. H-hetkeen oli aikaa kaksi viikkoa, pitäs riittää.
Sitten selvittelin muita kuvaukseen liittyviä teknisiä seikkoja. Aiheesta löytyi paljon hyvää tietoa, olihan näitä pimennysihmeitä sattunut ennenkin ja tulossakin olisi uusia. Tässä linkki, lukekaa itse, niin voitte tehdä omat valintanne.
Testikuva edellisenä sunnuntaina
Hitsauslasia kehotettiin hankkimaan ja unohtamaan savulasit ja valotetut negatiivipätkät, joilla pärjättiin viime vuosituhannella. Valokuvauspiireissä keskusteltiin ja väiteltiin, miten pitäisi suojautua kuvauksessa, palaako kenno pilalle, ilman suojausta.
Kävin h-hetkeä edeltävänä aurinkoisena sunnuntaina kävelemässä jäällä. Testailin auringon kuvausta ilman suojia tietämättä vaaroista. Eikä siitä mitään seuraamuksia ilmaantunutkaan. Se selvisi, ettei ilman pimentävää kalvoa/linssiä kuvaus onnistuisi ts. kuun varjoa ei näkyisi.
Keskiviikkona 18.3. pistin moitiskelevaa s-postia Villelle, että mikkä se on tämmöinen kauppa, joka ei lupauksia pidä. Mutta Ville jatkoi suunnittelemaansa brändirakennuslinjaa, eikä vastannut viestiin, vaan ajatteli: ”mitä helvettiä kyselevät, eihän meillä ole koko tavaraa varastossa”.
Nyt piti turvautua hitsauslasiin, jonka soveltuvuutta muuhunkin kuin silmien suojaksi epäiltiin. Olipa Heikki, seuramme jäsen kokeillutkin ja sanoi, että onnistuu, mutta varauksin. Torstaina kiersin hitsin myyjät ja etsin 13-14 numeron lasia. Ei löytynyt kuin 11 ja 10, ja niitäkin liian pienenä 70×150 mm, joka ei peitä 88mm aukkoa. Kilautus kaverille, löytyykö mistään isompaa? Yksi löytyi 90×150, nro 10, se oli kaupan viimeinen. Muutinkin olivat heränneet, tosin aikaisemmin.
Ei näitä kuvia
Sitten, päivää ennen tein kuvaussuunnitelman. Googlasin kuvia ja etsin vinkkiä, miten kuvaan. Pelkän pimennyksen kuvaamiseen oli selvät ohjeet. Mutta sellaisia kuviahan ottavat kaikki, mustaa ja sirppi. Pitää keksiä jotain omaperäisempää. Siihenkin löytyi vinkkejä.
Aiemmin luulin meneväni korkealle mäelle, mutta kun kävin revontulia kuvaamassa, ajattelin mitä minä tällä teen. Aurinkohan näkyy joka paikkaan. Jos pystyisin ikuistamaan tämän hetken ja jonkun tunnetun paikan, kirkon (viesti jumalalta), tori, kauppahalli… Lupasinpa vielä jossain viestissä, että menen torille ja aloitan sieltä.
Kuvauspäivä
1/8000, f22, ISO100
Perjantaiaamuisin käyn uimahallilla klo 8 alkavassa ”entisten nuorten jumpassa”, porukassa on mukava hikoilla tunti. Erilaisten yhteesattumien kautta tarvitsin kyytiä kaverilta kotiin ja samalla opetin hieman fb-sivujen käyttöä. Siinähän aika meni siivillä ja kello alkoi olla 11, jolloin pimennys alkaa.
Aurinko paistoi mukavasti, joten kuvauksen pitäisi onnistua. Olin lupaillut meneväni ensin torille, kun kuvittelin, että otan jonkin kaikille tutun paikan kuvaan taustalle. Jotenkin alkoi paniikki kasvaa, miten tämä onnistuu. Ensin kuvasin testikuvan suoraan aurigosta 1/8000, f22, ISO100. Tämä oli lyhin valotus, mitä kameralla sai. Pystyi ottamaan ilman lasiakin, mutta kuvassa näkyi vain aurinko pisteenä. Siis näin ei voinut jatkaa.
Testikuva suoraan hitsilasilta
Kuvasin ensin muutaman kuvan suoraan hitsilasilta kännykällä. Siinä huomasin, että Tarkennus on oltava äärettömässä vaikka kuvaisi pelkästään savulasia kauempaa. Kännykässäkin tarkennuksen voi muuttaa koskettamalla ruutua.
Hitsilasi 70-200 ja 1,4 jatko
Sitten laitoin objektiivin eteen hitsilasin teipillä kiinni. 70-200 + 1,4 extender, yhteensä 300 mm. Tais tulla lasi liian kauas objektiivin pinnasta. Ja sitten testikuva tällä yhdistelmällä. Testikuva tällä yhdistelmällä tuotti just sitä, mitä en halunnut, mustaa ja sirppi.
Päätin, enpä taida lähteä minnekkään, etsimään parempaa kuvauspaikkaa, kun ei tämä onnistu kotipihallakaan.
Tein nopean hätäisen päätöksen, että pistän kameran kuvaamaan videota kun kuu ohittaa auringon, olishan se jonkinlainen dokumentti tapahtumasta. En harkinnut asiaa riittävästi. Aurinko oli keskellä ruutua, kun aloitin. Ei tullut mieleen, että aurinkohan liikkuu kokoajan. Kun oli lähellä suurinta pimennystä, niin aurinko oli aivan oikeassa reunassa. Ei auttanut kuin siirtää kameraa oikealle. Sehän ei tee hyvää videokuvauksessa, että kameraa siirrellä kesken tapahtumaa.
Kuvailin lopuksi kännykällä ja kameralla erilaisia vaihtoehtoja. Pistän tähän loppuun yhden kuvan joka sattumalta onnistui, vaikka melko omituinen onkin.
Opetus
Vaikka kuinka hyvin valmistautuisi, niin uuteen ennen kokemattomaan on vaikea valmistautua täydellisesti. Nyt kaikki meni pieleen, mutta sain kokemuksen epäonnistumisesta, niitäkin tarvitaan.
Tässä linkki sivustolle, jossa kerrotaan, miten tämä tehdään oikein.
Revontulia tiistaina 17.3.2015
Olen kuvannut revontulia jo useita kertoja, mutta tälläistä yötä en ole näillä leveyspiireillä (63) vielä nähnyt. Päivälleen kaksi vuotta sitten oli myös hyvä tulitus, jota kuvasin ja tein jutunkin. Tämä erosi siitä, että tietoa esiintymisestä oli runsaasti, se ei yllättänyt ketään. Nämä revontulet esiintyivät koko maassa ja jatkoivat vielä matkaa Pohjois-Amerikan mantereelle. Edellisen kerran vastaavan luokan tulet olivat seitsemän vuotta sitten.
Paljaalla silmällä nähtynä revontulet Iisalmen aluella olivat melko vaaleat ja keskellä kaupunkia tai muuallakin katuvalosaasteessa niitä ei juuri näkynyt, jos ei tiennyt niitä tiirailla.
Ensimmäiset otokset kävin ottamassa jo iltakahdeksan jälkeen 24 millisellä, jossa oli uv-suodin, joka olisi pitänyt ottaa pois, koska voi aiheuttaa rengasmaisen virheen keskelle kuvaa. Tarkennus manuaalille ja äärettömään, vakaaja off, suurin aukko 2,8, ISO 3200 ja ajan kamera osaa mitata itse, tosin välillä se erehtyy. Ehkä parempi olisi kokeilla sopivaa aikaa ja pistää kamera kokonaan manuaalille. Käytin suurta ISOa, koska halusin tulien piirtyvän terävämpänä. Pitkällä valotusajalla niistä tulee pilvimäisempiä.
Koska tulet olivat niin laajalla alueella ja koti lähellä, lähdin vaihtamaan objektiivin 14 mm Samyangiin. Tässä putkessa ei ollutkaan suojalasia, eikä sitä tarvinnut jälkikäteen harmitella. Manuaalitarkenteinen ja suljinaukkoinen linssi, josta ei ole haittaa yökuvauksissa. Eikä juuri päivälläkään, kun terävyysalue on niin suuri. Katsoin välillä uudelleen alkaneen Mr Selfridgen ja sitten kuvaamaan laajakanttisemmalla.
Illan sää oli lämmin vain 1-2 astetta pakkasta. Se helpotti kuvausta, eikä paleltanut yhtään, kuten yleensä pitempi aikaisissa talvikuvauksissa. Tulia kannattaa kuvata melko pitkän ajan, koska ne vaihtelevat suuresti ja aina tulee yllättäen vielä paremmat loimut.
Asetukset jäivät samoiksi, valotuajan kamera osaa mitata oikein manuaali objektiivilläkin, siis ohjelmana oli Av, eli aukon esivalinta. Aikani eri suuntiin kuvatessa alkoi nämä maisemat kyllästyttää. Halusin kuva-alalle myös jotain muutakin mielenkiintoista. Kello oli jo 22.30 ja kunnon ihmiset nukkumaan menossa. Päätin, että lähden Paloisvuorelle, josta saan kaupungin valot kuvaan ja päälle värikkään taivaan.
Eipä näkynyt siihen aikaan kaupungilla mitään liikettä, eikä revontuliakaan auton ikkunasta. Laskettelurinne oli tietysti pimeänä, mutta hissikopin seinässä oleva kello värjäsi alaosan punaiseksi. Kuin pyynnöstä alkoi rinteen takana hurja loimotus. Kiertelin kahviorakennusta, että saisin sen kuvattua etualalle, aina oli jokin häiritsevä johto välissä.
Sitten lähdin kapuamaan ylös rinnettä. Keuhkot ja kipeä kinttu pistivät kovasti hanttiin. Ylhäällä tuli hirveä kiire kuvaamaan, jos loppuvat. Sitähän ei tiedä koskaan etukäteen. On kokemusta, loppuvat kuin seinään tai paikalle hiipii pilvet. Nyt ei käynyt niin. Kaikessa rauhassa kaikilla mukana olevilla linsseillä ja erilaisilla ISOilla, alivalotuksilla kokeilin tavoittaa oikeaa tunnelmaa.
Mulla oli visio kuvasta, jota tavoittelin, mutta siihen en päässyt. Kaupungin valot revontulien alla ovat niin paljon voimakkaammat, että dynamiikka ei riitä. Voin vielä kokeilla yhdistää HRD:ksi. Olisi pitänyt ottaa mukaan joitakin statisteja etualalle katsomaan kaupunkiin, se ehkä olisi toiminut.
Sitten kapusin toista rinnettä alaspäin, paljon helpompi suunta. Pysähdyin muutaman kerran välillä kuvaamaan. Prisman valotorni vihreänä pisteenä loisti Parkatilla. Alhaalla muutama kuva vielä hissikopista ja kahviosta. Tässä vaiheessa ihmettelin punaista lunta, jonka syyn olinkin kertonut.
Lähdin sitten kotia kohti, kellon viisarit olivat pystyssä. Paloisvirran sillan kohdalla tuli mieleen, jospa kuitenkin käännyn vasemmalle ja käyn vilasemassa saisko kuvaa vanhasta palotornista ja kirkosta. Olishan se hienoa, kuva näistä revontulissa. Pyörähdin siellä kuvaamassa, ehkä näistä tulee jotain. Akkun valo alkoi vilkkua, eikä vara-akkua, aika lähteä kotiin.
Hyvän kuvan saaminen vaatii jalkatyötä ja lähtemistä. Koti-ikkunasta saa kuvia, mutta ei aina kiinnostavia.
Pian teen jutun, miten käsittelin nämä kuvat ja minkälaisia vaikeuksia tulee valon värin määrittelyssä.
Norjan kuvausmatka, Geirangerin vuono, osa 3.
Nyt oli edessä matkan kohokohta, Geirangerin vuonon reitti. Edellinen yö oli nukuttu mökissä, koska illalla oli sateista ja piti saada kamppeita kuivaksi. Aamu oli vuonon rannalla usvainen, mutta aurinkoinen, joten se lupasi päiväksi hyvää.
Nyt liikuimme Stryn kunnassa, jossa on pohjoismaiden ainoat kesälaskupaikat. Ajoimme hiihtokeskukselle lähtevän tien ohi. Syksyllä sesonkia ei ole, joten matkan varrella oleva hotelli oli tyhjänä. Varsianainen sesonki on alkukesästä, jolloin rinteessä on hyvälaatuista firnilunta.
Dalsnibba
Meidän päämääränä oli ensin Dalsnibba. Sinne johti jo 1939 rakennettu maksullinen Nibbevegen. Tie kohosi aina 1476 metriin. Tätä hyvin kunnossa pidettyä turvallista tietä oli ilo ajaa. Ylhäällä oli suuri asvaltoitu parkkipaikka ja turistien palvelukeskus, myymälä, kahvila ja vessat.
Ylhäältä oli aivan uskomattomat näkymät Geirangerin vuonoon. Tuuli aikalailla ja piti laittaa takkia, pipoa ja hanskaa. Kaikkilla turisteilla oli kamerat kaulassa ja japanilaisilla vielä selfievarret kännyköissä.
Viivyimme Dalsnibballa ainakin kaksi tuntia kuvaten joka ilmansuuntaan. Kaikissa suunnissa näkyi lumisia vuorenhuippuja. Paras näkymä oli luoteeseen, johon laskeutui Geirangerin vuono. Tutustuimme myös myymälään, jossa ei ollut kuin normaalia krääsää.
Myymälän seinällä oli laite, jonka avulla sai selville ympärillä olevien vuorien korkeudet ja etäisyydet.
Sitten laskeuduimme kohti Geirangerin kylää mutkaista tietä pitkin. Pysähdyimme välillä kuvaamaan yhtä putousta. Ennen vuononpohjaa oli vielä yksi näköalapaikka.
Tänne oli bussiliikenne satamasta ja hurja vilske, koska satamassa oli suuri amerikkalainen Celebrity Cruiserin risteilijä. Tältä korkeudelta oli parhaat näköalat vuonoon.
Trollstigen
Trollstigen on vanha vuorenylitystie Geirangerin vuonoon. Tiellä on pitkät historialliset perinteet. Jo 1700 luvun loppupuolella avattiin ensimmäinen jalan kuljettava tie. 1900 luvun alussa oli jo ratsutie ja 1916 aloitettiin rakentamaan nykyistä teitä. Kuningas Haakon VII avasi Trollstigenin käyttöön 31. heinäkuuta 1936.
Tie on kokonaan auki vain kesäkautena ja silloin liikenne on vilkas. Kapealla tiellä on 11 neulansilmämutkaa ja jyrkkyys 9 prosenttia. Tämä tie tuntui todella vaikealta juuri noiden mutkien vuoksi. Onneksi meidän aikana ei ollut paljoa vastaantulevaa liikennettä.
Mutkittelevan tien päässä oli suuri näköalatasanne, jonne olivat tulleet myös ristelijän matkustajat ihailemaan. Tätä kuvaa en olisi saanut ilman 14 mm objektiiviä, niin laaja oli näkymä vuononmutkassa.
Vähän ylempänä oli vielä toinen suuri pysäköintialue, jossa kävi turistibussit kääntymässä.
Ylitimme vuoren ja laskeuduimme vuonoon, lautalla yli ja taas kiipeämään ylöspäin. Nyt oltiin Rauman kunnassa. Ylitimme Reinheimenin 63 tietäpitkin. En löytänyt tälle paikalle kartalta nimeä. Mutta taas oli nähty paljon vaivaa näköalapaikan vuoksi. Kun tästä aukosta kurkki maisemia, niin vähän pelotti. Alla muutama sata metriä tyhjää.
Tämän päivän reitillä oli useita lauttoja. Lauttamaksut henkilöautosta, kuskista ja yhdestä matkustajasta olivat n. 100 NOK (12 €). Sattui matkalle yksi pidempi pysähdys kun kapea tie oli suljettu onnettomuuden vuoksi. Moottoripyöräilijä oli suistunut tieltä.
Ilta alkoi jo pimentyä ja matkaa suunnitellulle leiripaikalle oli vielä 36 km. Päämääränä oli Budin kylä meren rannalla. Perille päästiin, kun tuli pimeää.
Atlannin meritie
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan pitkin Atlannin rantaa. Ensimmäisenä pysähdyimme toisen maailmansodan aikaiselle saksalaisten rakentamalle tutka- ja tykkiasemalle. Näitähän riittää Norjan rannikoilla. Paikkana tämä oli tehtävään hyvä, koska näkyvyys merelle oli melkein 180 astetta.
Pysähdyimme kuvaamaan vielä muutaman kerran mielenkiintoisia paikkoja ja sitten suuntasimme Trondheimin kautta kohti Ruotsin Årea.
Kohti kotia
Åreen saavuimme illan suussa ja pysähdyimme ruokailemaan. En ollut käynytkään koskaan Åressa ja se vaikutti isolta hiihtokeskukselta. Trondheimista tänne ole yllättävän vähän matkaan.
Seuraava etappi oli kohti Suomea läpi Ruotsin tuntureiden. Viimeinen yöpymispaikka oli tiukassa. Löysimme sen vasta klo 01 yöllä. Vanha tien pohja, johon oli vähän vaikea saada telttakiiloja kiinni. Viimeiseksi yöksi tuli vielä tähtitaivas, joten kuvasimme senkin.
Aamulla herättiin siihen, kun joku pysäköi auton meidän lähelle ja jätti aasianlaisten näköisiä marjanpoimijoita paikalle.
Teimme aamupalan ja suuntasimme kotiin.
Tässä matkan viimeinen kuva. Otettu 5.9. klo 1.40. Valotusaika 30 sec, aukko 2.8, 14 mm objektiivi. Kuvan alareunasta näkyvät pilvet, jotka sitten peittivätkin näkymät. Jatkuu ehkä ensi vuonna. Vielä on yksi nurkka katsomatta.
Norjan kuvausmatka, osa 2.
Jäätiköt, Jotunheimen
Nyt lähdimme kiipeämään korkeuksiin ja pysähdyimme vasta 1500 metrissä. Tämä oli Jotunheimenin jäätikön ylitystie. Pysähdyimme päälle kuvaamaan ylempänä näkyviä jäätiköitä. Paikalla oli lampaita vapaana, jotka tulivat uteliaina katsomaan puuhiamme.
Jäätikön alapuolella oli järvi ja siellä yksi soutelija. Ihmetyttää, jos järvessä on kaloja, niin mistä ne ovat sinne tulleet. Vaikka ihmetys taitaa liittyä samaan kastiin, yleensäkin elämän ihmeestä.
Paikalla oli myös karu semetistä valettu penkki. Sitä en ihmetellyt. Täällä syrjäseuduilla saa olla järeät kalusteet, ei luonto raiskaa, eikä varkaat vie. Norja on kiitettävästi hoitanut pysähdyspaikat. Niitä on paljon, niissä on kunnon kalusteet, usein jopa liioitellun.
Lumikepit tien varrella oli ainakin nelimetrisiä, joten lunta on odotettavissa talvella paljon. Sää sattui olemaan aika pilvinen. Jäätiköt näkyivät, mutta valo oli melko tasaisen harmaa, vähän aurinkoa jäi kaipaamaan.
Sieltä laskeuduimme alas vuonon pohjaan ennen pimeää. Löysimme leirintäalueen Skjoldenista meren tasolta ja Flustrajorden vuonon periltä. Joka näyttäs kartalta katsottuna Norjan pisimmältä vuonolta.
Leirintä alueella oli yksi teltta ja pari asuntoautoa meidän lisäksi. Leirintäalueen henkilökuntaa ei näkynyt missään, mutta ne asiat voi hoitaa aamulla. Iltameni mukavasti katsellen vuorimaisemaa ja maistellen pullot belgialaista triplaa.
Nigarsbreen jäätikkö
Aamulla leirintäalueella lämmin suihku 20 NOK (2,40 €). Tätä tarvittiin, koska edellisestä peseytymisestä oli jo kolme päivää. Teltta ja 2 henkeä maksoi 200 NOK (24 €). Sitten matkaan pitkin kaunista vuonon rantaa. Aurinkokin paistoi tälle pohjoispuolen rannalle. Pysähdyimme muutaman kerran kuvaamaan vastarannan vuoria ja oman rannan mökkejä.
Tänään oli vuorossa yksi matkan kohokohdista, Nigarsbreen. Sinne meni vain yksi tie, joka kohosi ylös jäätiköltä laskevaa joen uomaa pitkin. Vesi oli aivan sinivihreää kuten Karibialla tai Kreikan saaristossa. Väri tulee pohjalla olevasta maa-aineksesta. Kylmä jäävesi teki pinnalle mystistä sumua.
Nigarsbreen parkkipaikalle oli vasta rakennettu viikinkilaivan näköinen ravintola ja museo. Jäätikön edessä olevalle järvelle oli vielä maksullinen tie. Parkkipaikalta oli vielä melkoinen vaikeakulkuinen matka jäätikölle. Yritimme minun huonosta lonkasta huolimatta kävellä, mutta pian palasimme takaisin ja menimme veneellä. 
Samaan kyytiin tuli jäävaellusryhmä hakkuineen ja köysineen.
Vene meni jo melko lähelle ikijäätä, kävelymatkaa jäi vain puolisen kilometriä kalliota. Tuhat vuotta vanha ikijää loisti outoa turkoosia väriään. Jää imee itseensä punaista valoa tehokkaammin kuin sinistä, jolloin siniset aallonpituudet heijastuvat ulospäin, näin selitti Tiedelehti. Kova paine on puristanut jäästä kaikki hapen pois.
Tämä jäätikkö sulaa nopeammin kuin kasvaa. Löysimme kalliosta jäätikön alarajamerkinnän vuodelta 1995, jolloin jää oli ollut monta sataa metriä alempana. Alaraja liikkuu melkoisesti, mutta ei aina ylöspäin. On ollut myös vuosia, jolloin jäätikkö on kasvanut.
Jäätikön reuna läheltä on mahtava nähtävä. Korkeutta ainakin 20 metriä. Aivan lähelle jäätikkö ei päässyt, koska sieltä putoaa koko ajan lohkareita. Sulaminen tekee melkoisen virran järveen.
Jäätikön toinen laita on matala ja sieltä voi lähteä opastetuille jäätikkövaellukselle. Jäälle pääsee vain oppaan mukana, koska kulkeminen on vaarallista railojen vuoksi. Varusteina pitää olla raudat kengissä, jäähakku kädessä ja kiinnitys köydessä.
Kuvailimme pari tuntia ja sitten kutsuimme veneen hakemaan pois menemällä paikalle, josta veneen kuljettaja näki meidät. Poikkesimme vielä viikinkiveneellä. Ravintolasta oli komea näköala jäätikölle. Ostin vielä karmean näköisen jääkaappimagneetin, joita kerään kotiin yhteen pimeään nurkkaan.
Bœyabreen jäätikkö
Tämä jäätikkö oli matkan varrella sattumalta. Parkkipaikan oli opastaulussa kuva 1900 vuodelta, jolloin jää oli kylän korkeudella ja lehmiä samalla tavalla käyskentelemässä. Tässä vaiheessa sää oli melko pilvistä eikä kunnon kuvia saanut.
Seuraavana on Geirangerin vuonon maisemat, niistä osassa 3.
Norjan kuvausmatka Trondheimin eteläpuolelle, osa 1.
Pohjois-Norja oli jo nähty kolmella edellisellä matkalla. Tätä matkaa on vältelty, koska perille pääsy vie kaksi päivää, 1300 km. Tästä eteenpäin kolme hidasta vaihtoehtoa, kiertäen, ylittäen tai laivalla ja kaksi nopeaa läpi tai ali, jolloin ei näe mitään.
Vuosittaiset matkamme suunnat. Punaisissa pisteissä on ainakin kuvattu. Trømsan alue on enää tarkemmin kiertämättä. Nuo kaksi yksinäistä pistettä Kilpisjärven seudulla, ne on käyty vaeltamalla.
Nyt kohteina olivat Jotunheimen kansallispuiston jäätikkö, Geirangerin vuori- ja vuonomaisemat ja yöllä mahdolliset revontulet ja tähtitaivaat. Matkan aikana videoitiin parhaat paikat Petterin Panasonic GX1:llä. Automatkoilla ladattiin myös akut, koska yövyimme pääasiassa teltassa.
Kuvia otin automatkoilla Olympuksen E-PL5:lla ja kun pysähdyttiin paikkatagin puhelimella ja varsinaiset kuvat Canon 5D Mark 3 järkkärillä. Objektiiveinä olivat zoomit 24-70 ja 70-200, maisema- ja tähtikuvauksissa 14 mm. Mukana olivat myös kolmijalka ja monopodi. Mukana oli myös paljon kaikkea pientä tarpeetonta, esim. timelapseen ja kaukolaukaisuuun, mutta ne jäi nyt käyttämättä.
Edellisistä matkoista viisastuneena poikkesin Oulussa Digitarvikkeeseen ja ostin leveän hihnan, jolla kameran sai roikkumaan lantiolla. Kameran pohjaan kiinnitetään pikakiinnityslevy, jossa on lenkki, johon leveämpi hihna kiinnitetään. Tämä osoittautuikin hyväksi hankinnaksi. Aiemmin olin hankkinut halvan akkukahva, mutta se oli pettymys. Muovinen lelu keikutti kameraa kolmijalassa ja yhteys akkuun pätki.
Menomatka Iisalmesta Trondheimiin
Lähdin Iisalmesta pe 29.8. puolelta päivin. Kävin Oulussa ostoksilla ja matka jatkui Haaparannan kautta kohti Norjaa. Arvidsjaurin ja puolenyön jälkeen löysimme sopivan teltan paikan. Onneksi oli pilvinen yö, joten päästiin heti nukkumaan.
Seuraavana päivänä ajettiin Tärnäbyn läpi Norjan puolelle. Sitten E6 -tietä pitkin kohti Trondheimiä. Keski-Norjassa on vain yksi nopeampi reitti, joka kulkee melko tylsää maisemaa. Pysähdyimme Levanderiin etsimään leiripaikkaa.
Lähestyttäessä Trondheimiä maisemat muuttuivat radikaalisesti, alavaa, viljeltyä maaseutua.
Toinen yöpymispaikka oli erikoinen, 1800-luvulla rakennetun Munkeby luostarin raunioilla. Odotimme illan pimenemistä, vierailijoiden poistumista ja sitten teltta pystyyn. Kamerat kohti tähtiä ja revontulia. Valosaastetta tuli paljon Trondheimin suunnasta, mutta jotain tarttui kennolle.
Aamulla kohti Trondheimiä. Matkalla pysähdyimme Steinvikholmin linnalla, joka sijaitsee pienellä saarella. Norjan viimeinen katolilainen piispa rakensi linnan 1500 luvulla ja hallitsi maata. Linnassa oli ollut jotkut juhlat edellisenä iltana, juomat ja ruuat olivat vielä pöydässä.
Trondheimin Nidarosin tuomiokirkkolle saavuimme 11 aikaan, jumalanpalvelus oli loppumassa ja ehtoollisen jako käynnissä. Kirkko on merkittävin kirkkorakennus Norjassa ja suurinpia Pohjois-Euroopassa, siksi päätimme kuvata sitä. Sisällä kuvaaminen oli kielletty, otimme kuvat ulkopuolelta.
Ilma oli lämmin yli 2O. Kävelimme hieman kaupungilla. Joen varella oli vanhoja värikkäitä puutaloja samantyylisesti kuin Porvoossa, mutta paljon enemmän.
Kohti jäätiköitä
150 km päässä Trondheimista pysähdyimme Rørosiin, joka on yksi Norjan kylmimmistä paikoista, ennätys on 13. tammikuuta 1914 –50,4 °C, lämpötila on matalin Etelä-Norjassa koskaan mitattu. Onneksi nyt oli lämmin syksy.
Røros on myös vanha historiallinen kaivoskaupunki, ja yksi Euroopan vanhimmista puukaupungeista, ja kunta kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Røros on Norjan merkittävimpiä kaivoskuntia Kongsbergin kanssa ja tunnettu kuparikaivoksistaan. Kaivoksen 333 vuotisena (1644-1977) toiminta-aikana louhittiin noin 110 000 tonnia kuparia.
Lähdimme, kun ilta oli jo pimenemässä etsimään yöpymispaikkaa. Vähän ennen pimeää löysimme huippuhyvän paikan. Tieltä ylempänä, kuiva kangas, jossa oli yövytty ennenkin. Teltta pystyyn ruoka tulelle ja kamerat kohti taivasta.
Steinvikholmin linna, Trondheim, Nidarosin tuomiokirkko, Munkeby, Røros
Norjan matkan maistiaisia
Tässä galleriassa on 12 kuvaa.
4000 km ja lähes 4000 kuvaa takana. Nyt kaikki on paketissa. Tässä vähän esimakua, mitä siellä kuvattiin. Kuvia tuli ennätysmäärä ja suurin osa sitä täyttä ”ihteään”, mutta jotain ehkä jää talteenkin.
Nettikauppakokemuksia ja Olympus PEN kameraohjelmat
Hävitin tai paremminkin unohdin Olympus Penin laturin ja toisen akun jonnekin. Yritin jäljestääkin sitä, mutta ei löytynyt. Viimeksi se oli mukana Kolin tykkylumikuvauksissa, mutta sinne se ei ollut jäänyt, tarkistin.
Etsin uutta laturia netistä, alkuperäinen laturi maksaisi 70 euroa ja akkukin saman verran. Mistään ei löytynyt E-PL5 akkuja kuin alkuperäisenä, mutta oli tekstejä, että E-PL3 akut käyvät myös vitoseen. Uudemmassa on ylilataussuojan takia yksi nasta enemmän, mutta se ei ole välttämätön. En kuitenkaan uskaltanut luottaa tietoon vaikka siitä keskusteltiin dbreview -sivuilla.5
Unohdin koko kameran pitkäksi aikaa, eikä sitä pystynyt käyttämäänkään ilman laturia. Mutta syksyn Norjan matka lähestyy ja siellä on hyvä olla toinen kamera, jolla voi näppäillä helposti kuvia tarvittaessa. Etsin jälleen laturia ja akkua. MyTrendyPhone -sivulta ne sitten löysin, eikä hintakaan ollut kuin 15,70 kpl. Cooglasin kokemukset kaupasta, pääsääntöisin olivat kehuja nopeudesta. Tilasin tavarat.
Kuopion Rajala lähetti tekstiviestin, että yhdistävät myymälät ja torin kupeessa on muuttomyynti, kaikki loput 80% alennuksella. Sattumalta olin sinä päivänä menossa Kuopioon ja kävin vilaisemassa. Eihän siellä sitten ollut mitään minulle tarpeellista, paitsi Olympuksen akut. Nyt sain kaksi alkuperäisakkua 13,90 kpl. Hyvä tuuri.
Sitä nettikaupan tilausta ei kuulunut, lähetin kyselyn. Akkuja ei ollut varastossa ja odottivat niitä. Mutta laittoivatkin laturin heti toimitukseen ja tulikin parin päivän päästä. Kuten vähän epäilikin, niin laturi oli E-PL3 laturi, vaikka teksti kupeessa kertoi muuta. Siitä puuttui se ylimääräinen ylilatauksen estävä nasta. Nyt pääsin kokeilemaan Rajalan akkuihin toimiiko laturi ja toimihan se. Kertoi vihreällä ledillä milloin on varattu, mutta ei lakannut lataamasta automaattisesti. En tiedä, onko ylilataamisesta mitään vaaraa.
Seuraavana päivänä tuli nettikaupan akku ja tässä oli ylilatausnasta, vaikka se laturista puuttuikin. Lataus toimi ja nyt on kokeilussa, miten monta laukaisua kestää kamerassa, vaikka ei sillä enää ole väliä, kun akkuja on nyt jo neljä.
Innostuin kuvaamaan Olympuksella. En ole koskaan tutustunut kameran kaikkiin ominaisuuksiin. Löytyi art-kuvausohjelma, joka käsittelee kuvaa kamerassa tehden erilaisia efektejä, mv, seepia, vesiväri… Yksi vaihtoehdoista oli kiinnostava key line. Se pelkisti värit vain muutamaan ja muutti liukusävypinnat yksivärisiksi. Lopputulos on kuin Andy Warholin taidetta. Photoshopilla saa aikaan samat efektit ja paremmatkin, koska sävyjen määrä on määriteltävissä. Mutta kameralla efekti on heti käytettävissä vaikka nettisivuilla.
Käytännössä kamera pilaa hyvän kuvan, jos sillä olisi käyttöä ilman käsittelyä. Ehkä se ottaa samalla myös normaalikuvan, pitää selvittää. Selvitin, tietysti se ottaa samalla myös normaalikuvan.
Tässä muutama esimerkkikuva kameran Art -ohjelman key line käseittelystä. Näitä esimerkkejä en ole mitenkään jälkikäsitellyt.
Kameran takaa 
