Auringon pimennys 20.3.2015

Surullinen tarina, jonka lukemisesta pessimisti ei pety.

Valmistautuminen

Kolme viikkoa ennen h:ta, huomasin tämän tulevan. En aktiivisesti seuraile taivaan tapahtumia, enkä käy kirkossa, vaikka asiat kiinnostavatkin valokuvauksen ja tieteen muodossa.

Aloin googlata ohjeita ja katsella aiempia kuvia. Hyviä neuvoja ja kuvia, johtopäätös: pitää tilata AstraSolaria D 3,6. Paikkoja Suomesta löysin kolme. Ursa, josta se oli loppunut, Teknofokus, ei verkkokauppaa, Ville Star, antoi tosi epämääräisen kuvan toiminnastaan, mutta tavaraa tarjolla.

Sitten pistin kameraseuramme keskustelupalstalle, onko tietoo tai kiinnostusta. Tietoo oli vähän, mutta kiinnostusta kahden jäsmenen verran yhteistilaukselle ja suosittelivat Ville Staria, varauksin.

Tilatessa jo tuli epäilyksiä, josta kerroin  tilauskumppaneille. Ei mainintoja, onko tavaraa varastossa. Pistin lisätiedoksi, 18.3. tavarat tänne , sen jälkeen en lunasta. Toimitusajaksi lupasivat sivuilla neljä päivää. Ville vastasi heti tilauksen saadessaan, että vastaanotettu, tosin automaattisesti, niin kuin on tapana. H-hetkeen oli aikaa kaksi viikkoa, pitäs riittää.

Sitten selvittelin muita kuvaukseen liittyviä teknisiä seikkoja. Aiheesta löytyi paljon hyvää tietoa, olihan näitä pimennysihmeitä sattunut ennenkin ja tulossakin olisi uusia. Tässä linkki, lukekaa itse, niin voitte tehdä omat valintanne.

Testikuva edellisenä sunnuntaina

Hitsauslasia kehotettiin hankkimaan ja unohtamaan savulasit ja valotetut negatiivipätkät, joilla pärjättiin viime vuosituhannella. Valokuvauspiireissä keskusteltiin ja väiteltiin, miten pitäisi suojautua kuvauksessa, palaako kenno pilalle, ilman suojausta.

Kävin h-hetkeä edeltävänä aurinkoisena sunnuntaina kävelemässä jäällä. Testailin auringon kuvausta ilman suojia tietämättä vaaroista. Eikä siitä mitään seuraamuksia ilmaantunutkaan. Se selvisi, ettei ilman pimentävää kalvoa/linssiä kuvaus onnistuisi ts. kuun varjoa ei näkyisi.

Keskiviikkona 18.3.  pistin moitiskelevaa s-postia Villelle, että mikkä se on tämmöinen kauppa, joka ei lupauksia pidä. Mutta Ville jatkoi suunnittelemaansa brändirakennuslinjaa, eikä vastannut viestiin, vaan ajatteli: ”mitä helvettiä kyselevät, eihän meillä ole koko tavaraa varastossa”.

Nyt piti turvautua hitsauslasiin, jonka soveltuvuutta muuhunkin kuin silmien suojaksi epäiltiin. Olipa Heikki, seuramme jäsen kokeillutkin ja sanoi, että onnistuu, mutta varauksin. Torstaina kiersin hitsin myyjät ja etsin 13-14 numeron lasia. Ei löytynyt kuin 11 ja 10, ja niitäkin liian pienenä 70×150 mm, joka ei peitä 88mm aukkoa. Kilautus kaverille, löytyykö mistään isompaa? Yksi löytyi 90×150, nro 10, se oli kaupan viimeinen. Muutinkin olivat heränneet, tosin aikaisemmin.

Ei näitä kuvia

Sitten, päivää ennen tein kuvaussuunnitelman. Googlasin kuvia ja etsin vinkkiä, miten kuvaan. Pelkän  pimennyksen kuvaamiseen oli selvät ohjeet. Mutta sellaisia kuviahan ottavat kaikki, mustaa ja sirppi. Pitää keksiä jotain omaperäisempää. Siihenkin löytyi vinkkejä.

Aiemmin luulin meneväni korkealle mäelle, mutta kun kävin revontulia kuvaamassa, ajattelin mitä minä tällä teen. Aurinkohan näkyy joka paikkaan. Jos pystyisin ikuistamaan tämän hetken ja jonkun tunnetun paikan, kirkon (viesti jumalalta), tori, kauppahalli… Lupasinpa vielä jossain viestissä, että menen torille ja aloitan sieltä.

Kuvauspäivä

1/8000, f22, ISO100

Perjantaiaamuisin käyn uimahallilla klo 8 alkavassa ”entisten nuorten jumpassa”, porukassa on mukava hikoilla tunti. Erilaisten yhteesattumien kautta tarvitsin kyytiä kaverilta kotiin ja samalla  opetin hieman fb-sivujen käyttöä. Siinähän aika meni siivillä ja kello alkoi olla 11, jolloin pimennys alkaa.

Aurinko paistoi mukavasti, joten kuvauksen pitäisi onnistua. Olin lupaillut meneväni ensin torille, kun kuvittelin, että otan jonkin kaikille tutun paikan kuvaan taustalle. Jotenkin alkoi paniikki kasvaa, miten tämä onnistuu. Ensin kuvasin testikuvan suoraan aurigosta 1/8000, f22, ISO100. Tämä oli lyhin valotus, mitä kameralla sai. Pystyi ottamaan ilman lasiakin, mutta kuvassa näkyi vain aurinko pisteenä. Siis näin ei voinut jatkaa.

Testikuva suoraan hitsilasilta

Kuvasin ensin muutaman kuvan suoraan hitsilasilta kännykällä. Siinä huomasin, että Tarkennus on oltava äärettömässä vaikka kuvaisi pelkästään savulasia kauempaa. Kännykässäkin tarkennuksen voi muuttaa koskettamalla ruutua.

Hitsilasi 70-200 ja 1,4 jatko

Sitten laitoin objektiivin eteen hitsilasin teipillä kiinni. 70-200 + 1,4 extender, yhteensä 300 mm. Tais tulla lasi liian kauas objektiivin pinnasta. Ja sitten testikuva tällä yhdistelmällä. Testikuva tällä yhdistelmällä tuotti just sitä, mitä en halunnut, mustaa ja sirppi.

Päätin, enpä taida lähteä minnekkään, etsimään parempaa kuvauspaikkaa, kun ei tämä onnistu kotipihallakaan.

Tein nopean hätäisen päätöksen, että pistän kameran kuvaamaan videota kun kuu ohittaa auringon, olishan se jonkinlainen dokumentti tapahtumasta. En harkinnut asiaa riittävästi. Aurinko oli keskellä ruutua, kun aloitin. Ei tullut mieleen, että aurinkohan liikkuu kokoajan. Kun oli lähellä suurinta pimennystä, niin aurinko oli aivan oikeassa reunassa. Ei auttanut kuin siirtää kameraa oikealle. Sehän ei tee hyvää videokuvauksessa, että kameraa siirrellä kesken tapahtumaa.

Kuvailin lopuksi kännykällä ja kameralla erilaisia vaihtoehtoja. Pistän tähän loppuun yhden kuvan joka sattumalta onnistui, vaikka melko omituinen onkin.

Opetus

Vaikka kuinka hyvin valmistautuisi, niin uuteen ennen kokemattomaan on vaikea valmistautua täydellisesti. Nyt kaikki meni pieleen, mutta sain kokemuksen epäonnistumisesta, niitäkin tarvitaan.

Tässä linkki sivustolle, jossa kerrotaan, miten tämä tehdään oikein.

http://www.spaceweather.com

 

 

Revontulia tiistaina 17.3.2015

Olen kuvannut revontulia jo useita kertoja, mutta tälläistä yötä en ole näillä leveyspiireillä (63) vielä nähnyt. Päivälleen kaksi vuotta sitten oli myös hyvä tulitus, jota kuvasin ja tein jutunkin. Tämä erosi siitä, että tietoa esiintymisestä oli runsaasti, se ei yllättänyt ketään. Nämä revontulet esiintyivät koko maassa ja jatkoivat vielä matkaa Pohjois-Amerikan mantereelle. Edellisen kerran vastaavan luokan tulet olivat seitsemän vuotta sitten.

Paljaalla silmällä nähtynä revontulet Iisalmen aluella olivat melko vaaleat ja keskellä kaupunkia tai muuallakin katuvalosaasteessa niitä ei juuri näkynyt, jos ei tiennyt niitä tiirailla.

Ensimmäiset otokset kävin ottamassa jo iltakahdeksan jälkeen 24 millisellä, jossa oli uv-suodin, joka olisi pitänyt ottaa pois, koska voi aiheuttaa rengasmaisen virheen keskelle kuvaa. Tarkennus manuaalille ja äärettömään, vakaaja off, suurin aukko 2,8, ISO 3200 ja ajan kamera osaa mitata itse, tosin välillä se erehtyy. Ehkä parempi olisi kokeilla sopivaa aikaa ja pistää kamera kokonaan manuaalille. Käytin suurta ISOa, koska halusin tulien piirtyvän terävämpänä. Pitkällä valotusajalla niistä tulee pilvimäisempiä.

Koska tulet olivat niin laajalla alueella ja koti lähellä, lähdin vaihtamaan objektiivin 14 mm Samyangiin. Tässä putkessa ei ollutkaan suojalasia, eikä sitä tarvinnut jälkikäteen harmitella. Manuaalitarkenteinen ja suljinaukkoinen linssi, josta ei  ole haittaa yökuvauksissa. Eikä juuri päivälläkään, kun terävyysalue on niin suuri. Katsoin välillä uudelleen alkaneen Mr Selfridgen ja sitten kuvaamaan laajakanttisemmalla.

Illan sää oli lämmin vain 1-2 astetta pakkasta. Se helpotti kuvausta, eikä paleltanut yhtään, kuten yleensä pitempi aikaisissa talvikuvauksissa. Tulia kannattaa kuvata melko pitkän ajan, koska ne vaihtelevat suuresti ja aina tulee yllättäen vielä paremmat loimut.

Asetukset jäivät samoiksi, valotuajan kamera osaa mitata oikein manuaali objektiivilläkin, siis ohjelmana oli Av, eli aukon esivalinta. Aikani eri suuntiin kuvatessa alkoi nämä maisemat kyllästyttää. Halusin kuva-alalle myös jotain muutakin mielenkiintoista. Kello oli jo 22.30 ja kunnon ihmiset nukkumaan menossa. Päätin, että lähden Paloisvuorelle, josta saan kaupungin valot kuvaan ja päälle värikkään taivaan.

Eipä näkynyt siihen aikaan kaupungilla mitään liikettä, eikä revontuliakaan auton ikkunasta. Laskettelurinne oli tietysti pimeänä, mutta hissikopin seinässä oleva kello värjäsi alaosan punaiseksi. Kuin pyynnöstä alkoi rinteen takana hurja loimotus. Kiertelin kahviorakennusta, että saisin sen kuvattua etualalle, aina oli jokin häiritsevä johto välissä.

Sitten lähdin kapuamaan ylös rinnettä. Keuhkot ja kipeä kinttu pistivät kovasti hanttiin. Ylhäällä tuli hirveä kiire kuvaamaan, jos loppuvat. Sitähän ei tiedä koskaan etukäteen. On kokemusta, loppuvat kuin seinään tai paikalle hiipii pilvet. Nyt ei käynyt niin. Kaikessa rauhassa kaikilla mukana olevilla linsseillä ja erilaisilla ISOilla, alivalotuksilla kokeilin tavoittaa oikeaa tunnelmaa.

Mulla oli visio kuvasta, jota tavoittelin, mutta siihen en päässyt. Kaupungin valot revontulien alla ovat niin paljon voimakkaammat, että dynamiikka ei riitä. Voin vielä kokeilla yhdistää HRD:ksi. Olisi pitänyt ottaa mukaan joitakin statisteja etualalle katsomaan kaupunkiin, se ehkä olisi toiminut.

Sitten kapusin toista rinnettä alaspäin, paljon helpompi suunta. Pysähdyin muutaman kerran välillä kuvaamaan. Prisman valotorni vihreänä pisteenä loisti Parkatilla. Alhaalla muutama kuva vielä hissikopista ja kahviosta. Tässä vaiheessa ihmettelin punaista lunta, jonka syyn olinkin kertonut.

Lähdin sitten kotia kohti, kellon viisarit olivat pystyssä. Paloisvirran sillan kohdalla tuli mieleen, jospa kuitenkin käännyn vasemmalle ja käyn vilasemassa saisko kuvaa vanhasta palotornista ja kirkosta. Olishan se hienoa, kuva näistä revontulissa. Pyörähdin siellä kuvaamassa, ehkä näistä tulee jotain. Akkun valo alkoi vilkkua, eikä vara-akkua, aika lähteä kotiin.

Hyvän kuvan saaminen vaatii jalkatyötä ja lähtemistä. Koti-ikkunasta saa kuvia, mutta ei aina kiinnostavia.

Pian teen jutun, miten käsittelin nämä kuvat ja minkälaisia vaikeuksia tulee valon värin määrittelyssä.