Matka alkoi jo perjantai aamuna, kun menin hakemaan Oulun Digitarvikeesta uudet kuulapäät jalustoihin. Aikaisempia ei ollutkaan, joten turvauduin Petterin kokemuksiin. Digitarvike Oy on yksi halvimmista kotimaisista nettikaupoista, kannattaa katsoa sieltä ennen kuin muualta tilaa. Ostin Wondlan WL-02 kuulapään monopodiin ja kolmijalkaan Manfrotto MH054M0-Q6 Magnesium kuulapää (Arca Swiss). Molempiin käy sama kiinnityslevy, joten on helppo vaihtaa lennosta jalkaa.
Lauantai 7.9. Oulu – Narvik
Lähdimme matkaan vasta lauantaina n. klo 10. Ensin suuntasimme Kiirunan kautta Narvikiin. Matkan varrella kuvailin auton ikkunasta ja kun pysähdyimme yhden käynykkäkuvan, josta voi katsoa kuvauspaikan koordinaatit. Saavuimme Narvikiin vähän ennen auringonlaskua ja oli kiire etsiä telttapaikka ennen pimeää. Etsimme monta tietä, mutta kaikkialla tasaisella maalla oli jo talo, emmekä halunneet leiriytyä talojen lähelle. Alkoi jo pimentyä kun viimein löysimme sopivan paikan. Se oli ihan tien vieressä ja metsää molemmin puolin. Onneksi tie oli pohjois-eteläsuunnassa, joten revontulia voisi yrittää kuvata yöllä. 
Illalla alkoikin revontulitus. Kerkesin kerran jo mennä nukkumaan, kun Petteri huusi, että nyt alkoi. Sitä kesti voimakkaana puolituntia. Sen jälkeen keskityimme tähtiin. Minä sain jonkinlaisia kuvia ja Petteri tunnin time lapsen. Yö oli kylmä, jopa paleli hieman jalkoja, oli ehkä pakkasta.
Sunnuntai 8.9. Narvik – Tranøy fyr
Aamulla kamppeet kasaan ja matkaan. Kävimme vielä katsomassa Narvikin kaupunkia, kirkkoa, sotamuseota ja pankkiautomaattia. Oli sunnuntai, joten kaupat kiinni, eikä ihmisiäkään ollut kuin pari patsastelevaa tyttöä ja turisteja.
Jatkoimme matkaa pitkin vuonon reunoja välillä vuorelle kiiveten tai läpiajaen. Sitten lautalla yli ja taas tunneliin… Pysähdyttiin välillä syömään tai kuvaamaan. Päätettiin yöpyä Tranøy majakan vieressä Hamarøyn saarella kuvaten taas illalla auringolaskua ja yöllä tähtiä ja/tai revontulia. Revontulet olivat vaatimattomat, mutta tähtitaivas näkyi hyvin linnunratoineen. Kaukana olevan kylän valot vähän häiritsivät, myös majakalla olevat valot piirtyivät kuvien reunoille.
Maanantai 9.9. Tranøy – Engeløya
Seuraava aamupäivä kuvattiin vielä majakkaa ja sitten kohti Engeløya saarta. Matkalla nähtiin kettu syömässä marjoja rinteessä. Auto seis ja kuvaamaan ikkunasta. Siitä kuvaus onnistuikin, mutta kun menimme ulos kuvaamaan kettu häipyi ylärinteeseen. 
Päätimme käydä katsomassa ”Batterie Dietel” sotamuseota. Sinne pääsyä vartioi nautalauma, joka ei meinannut millään väistää autoa. 
Engeløyan rannikkolinnoitus kuului osana II-maailmansodan aikaiseen Saksalaisten rakentamaan ”Atlantin valli” puolustuslinjaan. Täällä oli sodan aikaan kolme maailman suurinta tykkiä (Adolf guns), joiden ammusten läpimitta oli 40,6cm. ”Atlantin valli” ulottui Biskajan lahdelta Nordkappiin ja sen tarkoitus oli suojata ”Kolmatta valtakuntaa” liittoutuneiden maihinnousulta. Kanuunapatterin rakentamiseen käytettiin Venäläisiä sotavankeja, joista arviolta 500 menehtyi rakentamisesta johtuneeseen ylirasitukseen. 
Museo oli jo tähän aikaan vuodesta suljettu, mutta tykkipatteriston rakennuksia voi katsella vapaasti. Päätimme illalla tulla kuvaamaan auringonlaskua ja mahdollisia revontulia tänne, koska paikka oli korkea ja esteetöntä näkymää merelle päin mittaamattomasti. Näin sitten kävikin paitsi revontulet jäi tulematta ja tähtiä oli kuvattu jo tarpeeksi. Leikimme ottamalla videota kuvauksesta ja auringonlaskusta myös time lapsella. Maisema oli huikea vielä auringon laskettuakin. 
Patteriston lähellä oli leirintäalue, jossa ei ollut ketään muita. Ei siellä ollut mitään palvelujakaan vain hyvä nurmikko ja laatikko, johon yöpymismaksu laitettiin, 50 kr, siis noin 7 euroa. Seuraavana päivänä ohi lensi melko matalalla iso merikotka, josta kerkesin näpätä kuvan.
Tiistai 10.9. Engeløya – Bodø – Sandhornoya
Sitten ajoimme pitkän reitin Bodøn kautta Sandhornoya saarelle n. 300 km. Matkalla oli ainakin kymmen tunnelia, mutta lauttoja ei yhtään. 
Bodø oli mukavan näköinen kaupunki ja näytti suureltakin. Tutustuimme nopeasti ihan keskustaan. Ilma on ollut koko ajan lämmin +20 C ja shortisit jalassa.
Matkan varrella oli tietullikylttejä, mutta ei mitään maksukoppeja tai automaattia. Päätimme Bodøn jälkee selvittää, mikä tämä mysteeri on. Ja selvisihän se. Tiemaksut pitää maksaa Kr-seviceen, jotka ovat Rema 1000 tai Coop marketeissa. Hankala järjestelmä turistin kannalta, mutta varmaan halpa yhteiskunnalle. 
Matkalla pysähdyimme muutaman kerran kuvaamaan, mutta mitään näytettävää en saanut kennolle. Illan suussa pysähdyimme Teldestind vuoren edessä olevalla hiekkarannalle. Leiripaikka oli hyvä. Pitkä hiekkaranta avautui länteen ja edessä Atlannin valtameri, pohjoisessa Bodøn kaupungin valot, jotka kyllä haittaisivat, jos tulee revontulet.
Ja kyllähän ne illalla tulivatkin jo kymmenen aikaan alkoi tulitus. Kuvassa näkyy selvästi Bodøn punertavat valot. Kuvatessa ei tulet näytä juuri miltään, mutta kennolle väriä ja valoa tulee ihmeen paljon. Ja Lightroomissa on helppo lisätä hehkua. Aurinko laski pilveen ja niitä kuvia on jo liian kanssa.
Keskiviikko 11.9. Sandhornoya -Svartisen – Forøy
Aamu aukeni vähän pilvisenä taisipa vähän sataakin, ensimmäisen kerran tällä reissulla. Alkuviikko on ollut aurinkoista ja lämmintä jopa poikkeuksellisen lämmintä parhaimmillaan 22 °C.
Lähdettiin matkaan ja ilma alkoi parantua ja välillä pilkisti aurinko. Ensimmäisenä pysähdyttiin kuvaamaan kahden vuoren välistä satulapistettä ja pilvien takaa kurkistavia vuoren huippuja. Ei niistäkään mitään erityistä irronnut, mutta maisemat huikeat.
Seuraavaksi pysähdyimme Ørnesin kylässä, jossa oli viehättävä keskusta, poikkeuksellinen muihin verrattuna. Sieltä jatkoimme Glomfjordiin, jossa on Norjan ensimmäinen suuri vesivoimala. Meløyn kunnan pinta-alasta on suurin osa jäätikköä, jonka sulamisvedellä saadaan valtavat vesivoimat.
Kiipesimme (autolla) jäätikkötielle, jossa varoitettiin, että olet matkalla omalla vastuulla. Tie olikin vähän huonokuntoisempi ja kaiteeton. Loppuosalla oli vielä 2 kilometrin pimeä vähän pelottavankin tuntuinen tunneli. Tunneliin sopi vain yksi auto kerrallaan ja väistövelvollisuus ylhäältä tulijoilla, joten huonoimmassa tapauksessa voisi tulla yli kilometrin pakitus ylös valoitta.
Svartiselin jäätikön alapuolelle oli padottu järvi, jonne sulamisvedet valuivat ja jolla säädeltiin vesivoimaa. Nähdäkseen jäätikön piti vielä kiivetä jalkaisin yli 100 metrin korkeusero padon päälle. Jäätiköllä oli tietysti pilvistä ja jäätikköä näkyi pieni siivu. Auto näkyi vain pienenä pisteenä padon päältä. Jäätikkö näkyi myös toiselta suunnalta, sinne piti kiivetä vielä yhden tunnelin läpi. Ylhäällä olikin useita autoja ja vuokramökkejä. Norjalaiset näyttävät olevan melko hurjia kalastuksen, vaelluksen ja kiipeilyn suhteen, ei niin vaikeaa paikka, missä norjalaista ei näkyisi.
Sitten tulimme alas jännittäen vastaan tulevia tunnelissa. Pääsimme hyvin alas ja jatkoimme matkaa pari kertaa pysähtyen kuvaamaan ja katsomaan nähtävyyksiä. Jäätikkö näkyi myös meren pinnan tasolta Brasetin kylän kohdalta. Ihmetytti, että jää voi valua sulamatta kesälläkään niin alas.
Illansuussa alkoi taas vähän satamaan, joten päätimme, että ensi yö nukutaan mökissä. Piti ladata akkuja ja suihkukaan ei olisi pahitteeksi viiden päivän jälkeen. Näin kauan kestävä matka vaatii monta akkua tai autossa on oltava latausmahdollisuus, tällä kertaa sitä ei ollut. Minijärkkärin akut loppuivatkin kesken.
Pysähdyimme Forøyn kylään etsimään mökkiä, siellä oli useampikin vaihtoehto. Ensimmäinen oli satamassa kalastajia varten. Kaikki paikat olivat auki, mutta ei yhtään ihmistä, eikä puhelimeenkaan vastattu. Sitten löysimme toisen paikan, sielläkään ei ollut ketään. Omistaja oli tervaamassa veneitä, mutta tuli paikalle pienen odottelun jälkeen. Saimme tingattua mökin 700 Nrk (90 €), jota pidimme kohtuullisena. Mökistä oli hieno näkymä vastapäiseen lauttarantaan, jonne huomenna suuntaisimme.
Torstai 12.9. Forøy – Jektvik – Kilboghamn – Mo iRana – Svartisdalen
Olimme edellisen iltana selvittäneet, että lautat kulkevat aamupäivällä, mutta eivät keskipäivällä. Mökin ikkunasta näimme lautan lähdön vastarannalta, silloin meidän piti lähteä satamaan, että ehdimme lauttaan. Näin kävikin. Mutta kun lautat eivät kulkeneet keskipäivällä, niin jäimme jumiin seuraavaan kohteeseen, Jektvikiin.
Mutta siitä ei ollut mitään haittaa, vaan läksimme tutustumaan tien pätkän nähtävyyksiin. Tämä ei ollut saari, molemmissa päissä tietä oli vain lauttayhteys. Yhden tien päästä löysimme nämä pitkätukkaiset hippinaudat. Matkan varrella oli kaikenlaisia romupihoja. Yleensä pihat ovat siistejä, mutta syrjemmällä näyttää järjestys pettävän.
Lauttarannassa oli hyvä hyvä vessa ja pöytiä pihassa. Kannoimme ruoka- ja välinelaatikot pöytään ranskalaispariskunnan hieman hymyille vilkuillessa toimiamme. Lämmitimme ruotsalaista sotilashernekeittoa ja päälle mutteripannulla espressokahvit. Butaanikaasu on kätevä.
Petteri on matkan aikana tehnyt miniatyyri time lapse elokuvia näistä tyypillisistä matkatapahtumista, teltan pystystys, kuvaaminen, ruuanlaitto, ajaminen, kun ne ovat valmiina, niin laitan siitä linkin tänne.
15.20 lautta lähti Kilboghamniin. Matka kesti toista tuntia. Lautta oli iso ja siellä oli mahdollisuus ruokaillakin. Me keskityimme kuvaamiseen.
Seuraavaksi tutustuimme Kystfort Grønsvik rannikkolinnakkeeseen, joka kuului myös saksalaiseen puolustuslinjaan. Alueesta oli tehty museo, mutta tähän aikaan vuodesta se oli kiinni. Alueeseen pystyi tutustumaan, mutta museorakennuksiin ei päässyt sisälle. Alueella oli valtava venäläisten sotavankien kaivama luolasto ja kesken jäänyt sotasairaala. Aiheesta on laajat nettisivut, jos kiinnostaa.
Sitten olikin jo kiire jatkaa matkaa, koska ajomatkaa oli paljon ja yöpaikka etsimättä. Ajoimme Mo i Ranan ohi, olinhan nähnyt sen talvella joskus 30 vuotta sitten Tärnäbyyn laskettelumatkan yhteydessä. Silloin oli turistbyråssa suomalainen nainen ja lumi oli likaista, tämän muistan kaupungista.
Suuntasimme matkan Svartisdaleniin, jäätikön eteläpuolelle. Siellä pitäis olla mahdollisuus leiriintyä ja yöpyä. Mutta tien päästä löytyi tälläinen taulu. Siinä luki, että järvellä ei ole enää veneitä, no se ei meitä huolestuttanut vaan ketju, joka sulki tien kokonaan. Oli jo niin pimeää, että taulua katseltiin auton valoissa. Ei kun auto ympäri ja teltan paikkaa etsimään pimeässä.
Se löytyi yhdeksän maissa, aurinko oli laskenut jo tunti sitten. Pieni pisto tiestä sivuun ja siinä oli leiripaikka valmiina ja nuotionpohjakin. Takana kuusimetsä ja edessä virtaava järvi.
Perjantai 13.9. kotimatka Mo i Rana – Saltdal – Arvidsjaur – Älvsby – Luuleå – Kalix – Haaparanta – Oulu
Aamulla satoi ja kolmeen päivää ei luvannut parempaa, joten päätettiin lähteä pohjoista reittiä kotiin. Valittiin pohjoinen, koska on nopeampi Tärnäby-Hemavanin kautta olisi nähnyt uuden tunturitunnelin, mutta tunneleita oli nähty jo kymmeniä, siis pohjoiseen. Kuvattiin vielä aamulla ennen lähtöä sumuja.
Matkalla pysähdyttiin pari kertaa kuvaamaan. Oli hienot ruskat, mutta aurinkon valo puuttui, enkä hyvää kuvaa saatu otettua vieläkään.
Tässä koko tarina. Jos etsit hyviä maisemakuvauskohteita, niin mene Norjaan, et pety!
Pistän pian vielä gallerian paremmista kuvista, hyviä en ottanutkaan.
Edellisistä matkoista viisastuneena poikkesin Oulussa Digitarvikkeeseen ja ostin leveän hihnan, jolla kameran sai roikkumaan lantiolla. Kameran pohjaan kiinnitetään pikakiinnityslevy, jossa on lenkki, johon leveämpi hihna kiinnitetään. Tämä osoittautuikin hyväksi hankinnaksi. Aiemmin olin hankkinut halvan akkukahva, mutta se oli pettymys. Muovinen lelu keikutti kameraa kolmijalassa ja yhteys akkuun pätki.
Lähdin Iisalmesta pe 29.8. puolelta päivin. Kävin Oulussa ostoksilla ja matka jatkui Haaparannan kautta kohti Norjaa. Arvidsjaurin ja puolenyön jälkeen löysimme sopivan teltan paikan. Onneksi oli pilvinen yö, joten päästiin heti nukkumaan.
Toinen yöpymispaikka oli erikoinen, 1800-luvulla rakennetun Munkeby luostarin raunioilla. Odotimme illan pimenemistä, vierailijoiden poistumista ja sitten teltta pystyyn. Kamerat kohti tähtiä ja revontulia. Valosaastetta tuli paljon Trondheimin suunnasta, mutta jotain tarttui kennolle.
Aamulla kohti Trondheimiä. Matkalla pysähdyimme Steinvikholmin linnalla, joka sijaitsee pienellä saarella. Norjan viimeinen katolilainen piispa rakensi linnan 1500 luvulla ja hallitsi maata. Linnassa oli ollut jotkut juhlat edellisenä iltana, juomat ja ruuat olivat vielä pöydässä.
Trondheimin Nidarosin tuomiokirkkolle saavuimme 11 aikaan, jumalanpalvelus oli loppumassa ja ehtoollisen jako käynnissä. Kirkko on merkittävin kirkkorakennus Norjassa ja suurinpia Pohjois-Euroopassa, siksi päätimme kuvata sitä. Sisällä kuvaaminen oli kielletty, otimme kuvat ulkopuolelta.
150 km päässä Trondheimista pysähdyimme Rørosiin, joka on yksi Norjan kylmimmistä paikoista, ennätys on 13. tammikuuta 1914 –50,4 °C, lämpötila on matalin Etelä-Norjassa koskaan mitattu. Onneksi nyt oli lämmin syksy.
Røros on myös vanha historiallinen kaivoskaupunki, ja yksi Euroopan vanhimmista puukaupungeista, ja kunta kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Røros on Norjan merkittävimpiä kaivoskuntia Kongsbergin kanssa ja tunnettu kuparikaivoksistaan. Kaivoksen 333 vuotisena (1644-1977) toiminta-aikana louhittiin noin 110 000 tonnia kuparia.
Lähdimme, kun ilta oli jo pimenemässä etsimään yöpymispaikkaa. Vähän ennen pimeää löysimme huippuhyvän paikan. Tieltä ylempänä, kuiva kangas, jossa oli yövytty ennenkin. Teltta pystyyn ruoka tulelle ja kamerat kohti taivasta.
Kameran takaa 