Kilpisjärvi – Pältsa vaellus 2011elokuu

Muistelin, että olisin tehnyt tästä reissusta jutun, mutta ei löytynyt. Joten pistän tähän kuvia ko. reisulta.

Norjan kuvausmatka, Geirangerin vuono, osa 3.

Nyt oli edessä matkan kohokohta, Geirangerin vuonon reitti. Edellinen yö oli nukuttu mökissä, koska illalla oli sateista ja piti saada kamppeita kuivaksi. Aamu oli vuonon rannalla usvainen, mutta aurinkoinen, joten se lupasi päiväksi hyvää.

Nyt liikuimme Stryn kunnassa, jossa on pohjoismaiden ainoat kesälaskupaikat. Ajoimme hiihtokeskukselle lähtevän tien ohi. Syksyllä sesonkia ei ole, joten matkan varrella oleva hotelli oli tyhjänä. Varsianainen sesonki on alkukesästä, jolloin rinteessä on hyvälaatuista firnilunta.

Dalsnibba

Meidän päämääränä oli ensin Dalsnibba. Sinne johti jo 1939 rakennettu maksullinen Nibbevegen. Tie kohosi aina 1476 metriin. Tätä hyvin kunnossa pidettyä turvallista tietä oli ilo ajaa. Ylhäällä oli suuri asvaltoitu parkkipaikka ja turistien palvelukeskus, myymälä, kahvila ja vessat.

Ylhäältä oli aivan uskomattomat näkymät Geirangerin vuonoon. Tuuli aikalailla ja piti laittaa takkia, pipoa ja hanskaa. Kaikkilla turisteilla oli kamerat kaulassa ja japanilaisilla vielä selfievarret kännyköissä.

Viivyimme Dalsnibballa ainakin kaksi tuntia kuvaten joka ilmansuuntaan. Kaikissa suunnissa näkyi lumisia vuorenhuippuja. Paras näkymä oli luoteeseen, johon laskeutui Geirangerin vuono. Tutustuimme myös myymälään, jossa ei ollut kuin normaalia krääsää.

Myymälän seinällä oli laite, jonka avulla sai selville ympärillä olevien vuorien korkeudet ja etäisyydet.

Sitten laskeuduimme kohti Geirangerin kylää mutkaista tietä pitkin. Pysähdyimme välillä kuvaamaan yhtä putousta. Ennen vuononpohjaa oli vielä yksi näköalapaikka.

Tänne oli bussiliikenne satamasta ja hurja vilske, koska satamassa oli suuri amerikkalainen Celebrity Cruiserin risteilijä. Tältä korkeudelta oli parhaat näköalat vuonoon.

 

 

Trollstigen

Trollstigen on vanha vuorenylitystie Geirangerin vuonoon. Tiellä on pitkät historialliset perinteet. Jo 1700 luvun loppupuolella avattiin ensimmäinen jalan kuljettava tie. 1900 luvun alussa oli jo ratsutie ja 1916 aloitettiin rakentamaan nykyistä teitä. Kuningas Haakon VII avasi Trollstigenin käyttöön 31. heinäkuuta 1936.

Tie on kokonaan auki vain kesäkautena ja silloin liikenne on vilkas. Kapealla tiellä on 11 neulansilmämutkaa ja jyrkkyys 9 prosenttia. Tämä tie tuntui todella vaikealta juuri noiden mutkien vuoksi. Onneksi meidän aikana ei ollut paljoa vastaantulevaa liikennettä.

Mutkittelevan tien päässä oli suuri näköalatasanne, jonne olivat tulleet myös ristelijän matkustajat ihailemaan. Tätä kuvaa en olisi saanut ilman 14 mm objektiiviä, niin laaja oli näkymä vuononmutkassa.

Vähän ylempänä oli vielä toinen suuri pysäköintialue, jossa kävi turistibussit kääntymässä.

 

Ylitimme vuoren ja laskeuduimme vuonoon, lautalla yli ja taas kiipeämään ylöspäin. Nyt oltiin Rauman kunnassa. Ylitimme Reinheimenin 63 tietäpitkin. En löytänyt tälle paikalle kartalta nimeä. Mutta taas oli nähty paljon vaivaa näköalapaikan vuoksi. Kun tästä aukosta kurkki maisemia, niin vähän pelotti. Alla muutama sata metriä tyhjää.

Tämän päivän reitillä oli useita lauttoja. Lauttamaksut henkilöautosta, kuskista ja yhdestä matkustajasta olivat n. 100 NOK (12 €). Sattui matkalle yksi pidempi pysähdys kun kapea tie oli suljettu onnettomuuden vuoksi. Moottoripyöräilijä oli suistunut tieltä.

Ilta alkoi jo pimentyä ja matkaa suunnitellulle leiripaikalle oli vielä 36 km. Päämääränä oli Budin kylä meren rannalla. Perille päästiin, kun tuli pimeää.

Atlannin meritie

Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan pitkin Atlannin rantaa. Ensimmäisenä pysähdyimme toisen maailmansodan aikaiselle saksalaisten rakentamalle tutka- ja tykkiasemalle. Näitähän riittää Norjan rannikoilla. Paikkana tämä oli tehtävään hyvä, koska näkyvyys merelle oli melkein 180 astetta.

Pysähdyimme kuvaamaan vielä muutaman kerran mielenkiintoisia paikkoja ja sitten suuntasimme Trondheimin kautta kohti Ruotsin Årea.

Kohti kotia

Åreen saavuimme illan suussa ja pysähdyimme ruokailemaan. En ollut käynytkään koskaan Åressa ja se vaikutti isolta hiihtokeskukselta. Trondheimista tänne ole yllättävän vähän matkaan.

Seuraava etappi oli kohti Suomea läpi Ruotsin tuntureiden. Viimeinen yöpymispaikka oli tiukassa. Löysimme sen vasta klo 01 yöllä. Vanha tien pohja, johon oli vähän vaikea saada telttakiiloja kiinni. Viimeiseksi yöksi tuli vielä tähtitaivas, joten kuvasimme senkin.

Aamulla herättiin siihen, kun joku pysäköi auton meidän lähelle ja jätti aasianlaisten näköisiä marjanpoimijoita paikalle.

Teimme aamupalan ja suuntasimme kotiin.

Tässä matkan viimeinen kuva. Otettu 5.9. klo 1.40. Valotusaika 30 sec, aukko 2.8, 14 mm objektiivi. Kuvan alareunasta näkyvät pilvet, jotka sitten peittivätkin näkymät. Jatkuu  ehkä ensi vuonna. Vielä on yksi nurkka katsomatta.

 

Norjan kuvausmatka, osa 2.

Jäätiköt, Jotunheimen

Nyt lähdimme kiipeämään korkeuksiin ja pysähdyimme vasta 1500 metrissä. Tämä oli Jotunheimenin jäätikön ylitystie. Pysähdyimme päälle kuvaamaan ylempänä näkyviä jäätiköitä. Paikalla oli lampaita vapaana, jotka tulivat uteliaina katsomaan puuhiamme.

Jäätikön alapuolella oli järvi ja siellä yksi soutelija. Ihmetyttää, jos järvessä on kaloja, niin mistä ne ovat sinne tulleet. Vaikka ihmetys taitaa liittyä samaan kastiin, yleensäkin elämän ihmeestä.

Paikalla oli myös karu semetistä valettu penkki. Sitä en ihmetellyt. Täällä syrjäseuduilla saa olla järeät kalusteet, ei luonto raiskaa, eikä varkaat vie. Norja on kiitettävästi hoitanut pysähdyspaikat. Niitä on paljon, niissä on kunnon kalusteet, usein jopa liioitellun.

Lumikepit tien varrella oli ainakin nelimetrisiä, joten lunta on odotettavissa talvella paljon. Sää sattui olemaan aika pilvinen. Jäätiköt näkyivät, mutta valo oli melko tasaisen harmaa, vähän aurinkoa jäi kaipaamaan.

Sieltä laskeuduimme alas vuonon pohjaan ennen pimeää. Löysimme leirintäalueen Skjoldenista meren tasolta ja Flustrajorden vuonon periltä. Joka näyttäs kartalta katsottuna Norjan pisimmältä vuonolta.

Leirintä alueella oli yksi teltta ja pari asuntoautoa meidän lisäksi. Leirintäalueen henkilökuntaa ei näkynyt missään, mutta ne asiat voi hoitaa aamulla. Iltameni mukavasti katsellen vuorimaisemaa ja maistellen pullot belgialaista triplaa.

 

 

 

Nigarsbreen jäätikkö

Aamulla leirintäalueella lämmin suihku 20 NOK (2,40 €). Tätä tarvittiin, koska edellisestä peseytymisestä oli jo kolme päivää. Teltta ja 2 henkeä maksoi 200 NOK (24 €). Sitten matkaan pitkin kaunista vuonon rantaa. Aurinkokin paistoi tälle pohjoispuolen rannalle. Pysähdyimme muutaman kerran kuvaamaan vastarannan vuoria ja oman rannan mökkejä.

Tänään oli vuorossa yksi matkan kohokohdista, Nigarsbreen. Sinne meni vain yksi tie, joka kohosi ylös jäätiköltä laskevaa joen uomaa pitkin. Vesi oli aivan sinivihreää kuten Karibialla tai Kreikan saaristossa. Väri tulee pohjalla olevasta maa-aineksesta. Kylmä jäävesi teki pinnalle mystistä sumua.

Nigarsbreen parkkipaikalle oli vasta rakennettu viikinkilaivan näköinen ravintola ja museo. Jäätikön edessä olevalle järvelle oli vielä maksullinen tie. Parkkipaikalta oli vielä melkoinen vaikeakulkuinen matka jäätikölle. Yritimme minun huonosta lonkasta huolimatta kävellä, mutta pian palasimme takaisin ja menimme veneellä. Samaan kyytiin tuli jäävaellusryhmä hakkuineen ja köysineen.

Vene meni jo melko lähelle ikijäätä, kävelymatkaa jäi vain puolisen kilometriä kalliota. Tuhat vuotta vanha ikijää loisti outoa turkoosia väriään. Jää imee itseensä punaista valoa tehokkaammin kuin sinistä, jolloin siniset aallonpituudet heijastuvat ulospäin, näin selitti Tiedelehti. Kova paine on puristanut jäästä kaikki hapen pois.

Tämä jäätikkö sulaa nopeammin kuin kasvaa. Löysimme kalliosta jäätikön alarajamerkinnän vuodelta 1995, jolloin jää oli ollut monta sataa metriä alempana. Alaraja liikkuu melkoisesti, mutta ei aina ylöspäin. On ollut myös vuosia, jolloin jäätikkö on kasvanut.

Jäätikön reuna läheltä on mahtava nähtävä. Korkeutta ainakin 20 metriä. Aivan lähelle jäätikkö ei päässyt, koska sieltä putoaa koko ajan lohkareita. Sulaminen tekee melkoisen virran järveen.

Jäätikön toinen laita on matala ja sieltä voi lähteä opastetuille jäätikkövaellukselle. Jäälle pääsee vain oppaan mukana, koska kulkeminen on vaarallista railojen vuoksi. Varusteina pitää olla raudat kengissä, jäähakku kädessä ja kiinnitys köydessä.

Kuvailimme pari tuntia ja sitten kutsuimme veneen hakemaan pois menemällä paikalle, josta veneen kuljettaja näki meidät. Poikkesimme vielä viikinkiveneellä. Ravintolasta  oli komea näköala jäätikölle. Ostin vielä karmean näköisen jääkaappimagneetin, joita kerään kotiin yhteen pimeään nurkkaan.

 

 

Bœyabreen jäätikkö

Tämä jäätikkö oli matkan varrella sattumalta. Parkkipaikan oli opastaulussa kuva 1900 vuodelta, jolloin jää oli kylän korkeudella ja lehmiä samalla tavalla käyskentelemässä. Tässä vaiheessa sää oli melko pilvistä eikä kunnon kuvia saanut.

Seuraavana on Geirangerin vuonon maisemat, niistä osassa 3.

Norjan kuvausmatka Trondheimin eteläpuolelle, osa 1.

Pohjois-Norja oli jo nähty kolmella edellisellä matkalla. Tätä matkaa on vältelty, koska perille pääsy vie kaksi päivää, 1300 km. Tästä eteenpäin kolme hidasta vaihtoehtoa, kiertäen, ylittäen tai laivalla ja kaksi nopeaa läpi tai ali, jolloin ei näe mitään.

Vuosittaiset matkamme suunnat. Punaisissa pisteissä on ainakin kuvattu. Trømsan alue on enää tarkemmin kiertämättä. Nuo kaksi yksinäistä pistettä Kilpisjärven seudulla, ne on käyty vaeltamalla.

Nyt kohteina olivat Jotunheimen kansallispuiston jäätikkö, Geirangerin vuori- ja vuonomaisemat ja yöllä mahdolliset revontulet ja tähtitaivaat. Matkan aikana videoitiin parhaat paikat Petterin Panasonic GX1:llä. Automatkoilla ladattiin myös akut, koska yövyimme pääasiassa teltassa.

Kuvia otin automatkoilla Olympuksen E-PL5:lla ja kun pysähdyttiin paikkatagin puhelimella ja varsinaiset kuvat Canon 5D Mark 3 järkkärillä. Objektiiveinä olivat zoomit 24-70 ja 70-200, maisema- ja tähtikuvauksissa 14 mm. Mukana olivat myös kolmijalka ja monopodi. Mukana oli myös paljon kaikkea pientä tarpeetonta, esim. timelapseen ja kaukolaukaisuuun, mutta ne jäi nyt käyttämättä.

Edellisistä matkoista viisastuneena poikkesin Oulussa Digitarvikkeeseen ja ostin leveän hihnan, jolla kameran sai roikkumaan lantiolla. Kameran pohjaan kiinnitetään pikakiinnityslevy, jossa on lenkki, johon leveämpi hihna kiinnitetään. Tämä osoittautuikin hyväksi hankinnaksi. Aiemmin olin hankkinut halvan akkukahva, mutta se oli pettymys. Muovinen lelu keikutti kameraa kolmijalassa ja yhteys akkuun pätki.

Menomatka Iisalmesta Trondheimiin

Lähdin Iisalmesta pe 29.8. puolelta päivin. Kävin Oulussa ostoksilla ja matka jatkui Haaparannan kautta kohti Norjaa. Arvidsjaurin ja puolenyön jälkeen löysimme sopivan teltan paikan. Onneksi oli pilvinen yö, joten päästiin heti nukkumaan.

Seuraavana päivänä ajettiin Tärnäbyn läpi Norjan puolelle. Sitten E6 -tietä pitkin kohti Trondheimiä. Keski-Norjassa on vain yksi nopeampi reitti, joka kulkee melko tylsää maisemaa. Pysähdyimme Levanderiin etsimään leiripaikkaa.

Lähestyttäessä Trondheimiä maisemat muuttuivat radikaalisesti, alavaa, viljeltyä maaseutua.

Toinen yöpymispaikka oli erikoinen, 1800-luvulla rakennetun Munkeby luostarin raunioilla. Odotimme illan pimenemistä, vierailijoiden poistumista ja sitten teltta pystyyn. Kamerat kohti tähtiä ja revontulia. Valosaastetta tuli paljon Trondheimin suunnasta, mutta jotain tarttui kennolle.

Aamulla kohti Trondheimiä. Matkalla pysähdyimme Steinvikholmin linnalla, joka sijaitsee pienellä saarella. Norjan viimeinen katolilainen piispa rakensi linnan 1500 luvulla ja hallitsi maata. Linnassa oli ollut jotkut juhlat edellisenä iltana, juomat ja ruuat olivat vielä pöydässä.

Trondheimin Nidarosin tuomiokirkkolle saavuimme 11 aikaan, jumalanpalvelus oli loppumassa ja ehtoollisen jako käynnissä. Kirkko on merkittävin kirkkorakennus Norjassa ja suurinpia Pohjois-Euroopassa, siksi päätimme kuvata sitä. Sisällä kuvaaminen oli kielletty, otimme kuvat ulkopuolelta.

 

Ilma oli lämmin yli 2O. Kävelimme hieman kaupungilla. Joen varella oli vanhoja värikkäitä puutaloja samantyylisesti kuin Porvoossa, mutta paljon enemmän.

Kohti jäätiköitä

150 km päässä Trondheimista pysähdyimme Rørosiin, joka on yksi Norjan kylmimmistä paikoista, ennätys on 13. tammikuuta 1914 –50,4 °C, lämpötila on matalin Etelä-Norjassa koskaan mitattu. Onneksi nyt oli lämmin syksy.

Røros on myös vanha historiallinen kaivoskaupunki, ja yksi Euroopan vanhimmista puukaupungeista, ja kunta kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Røros on Norjan merkittävimpiä kaivoskuntia Kongsbergin kanssa ja tunnettu kuparikaivoksistaan. Kaivoksen 333 vuotisena (1644-1977) toiminta-aikana louhittiin noin 110 000 tonnia kuparia.

Lähdimme, kun ilta oli jo pimenemässä etsimään yöpymispaikkaa. Vähän ennen pimeää löysimme huippuhyvän paikan. Tieltä ylempänä, kuiva kangas, jossa oli yövytty ennenkin. Teltta pystyyn ruoka tulelle ja kamerat kohti taivasta.

Steinvikholmin linna, Trondheim, Nidarosin tuomiokirkko, Munkeby, Røros

Norjan matkan maistiaisia

Tässä galleriassa on 12 kuvaa.

4000 km ja lähes 4000 kuvaa takana. Nyt kaikki on paketissa. Tässä vähän esimakua, mitä siellä kuvattiin. Kuvia tuli ennätysmäärä ja suurin osa sitä täyttä ”ihteään”, mutta jotain ehkä jää talteenkin.

Sääksikuvausmatka Pohtiolammelle

Kameraseuramme jäsenistä useat ovat käyneet kuvaamassa sääksiä lohilammella ja saaneet hienoja kuvia. Olin itsekin kiinnostunut kokemuksesta ja viime kesänä pitikin käydä, mutta se jäi. Tänä kesänä olivat Nikke, Jussi ja Kalevi menossa elokuun ensimmäisellä viikolla ja pyysivät mukaan.

En ole mitenkään suuntautunut lintu- tai luontokuvaukseen, mutta kokemuksena nämäkin aiheet kiinnostavat.

Menomatkalla pysähdyimme Tiinan tuvalle. Kerroin pojille, että paikan pitäjällä on iisalmelaiset juuret. Varmistimme asian Tiinalta ja kertoikin, että sai kauppaopin Aminoffin Lassilta jo pienenä tyttönä, kun isänsä oli Putkolassa töissä.

Pohtiolampi on Kangasalalla, matkaa Iisalmesta yli 400 kilometriä. Saavuimme perille viiden maissa, koska kuvausaikamme alkoi kuudelta. Matkailuvaunu tasaselle sähköt päälle ja kuvauskopille.

Kuvauskopille menon maisemat olivat kuin viidakosta ja kuvauskoppikin kuin tarzanin maja. Kuvauskoppeja paikalla on useampi, ylhäällä, alhaalla, veden tasossa.

Alhaalla olevista kopeista pilkisti useampi paksu objektiivi. Meidän kopissa oli neljä kuvauspaikkaa, istuimet, pöytähyllyt ja sähköt. Kuulapäille oli kiinnitystyslevyt. Minulla oli kuulapää kiinni kameran rungossa, joka teki yhdistelmästä (kamera, 1,4 telejatke, 70-200 mm objektiivi) etupainoisen ja raskaan käsitellä.

Otimme vain testikuvia lokeista, sääksen iskuja ei näkynyt. Kameraohjelma manuaalille, nopea suljinaika 1000-3000, aukko 5,6-8, ISO arvo automaatille, tarkennus jatkuvalle servolle, tarkennuspisteet keskelle, valonmittaus keskipisteelle ja jatkuva nopea laukaus, objektiivistä pois vakaaja, näillä säädöillä pitäs onnistua.

Emme kuvauspaikalla kauan viipyneet, kun ei ollut mitään kuvattavaa. Oli superkuuilta, mutta kuu oli pilvien takana ja näkyi himmeästi. Paikalla oli avain tarkkailutorni ja toinen rakenteilla, lintukosteikon eteen.
Laskeva aurinko paistoi värikkäästi pilviin ja heijastui kauniisti lampeen. Kauempana loisti kasvihuoneen valot kuin ilta-aurinko.

Seuraavana aamuna heräsimme ennen seitsemää. Teimme eväät ja kuvauskopilla olimme puoli kahdeksalta. Ensimmäinen sääksi-isku tuli 7.40. Lintu kierteli korkealla jonkun tovin ja sitten syöksyi iskuun. Syöksyn loppua on vaikea seurata tarkasti kameralla, koska vauhti on kova. Veden pinta pysäyttää syöksyn ja siinä on helppo saada tarkennus ja seuraus kiinni.

Ensimmäisen iskun kuvat onnistuivat ihan hyvin kokemus ja kuvausvälineet huomioon ottaen. Tunnelma kuvauskopissa oli katossa. Sitten tulikin hiljaisempaa. Lokkeja ja sepelkyyhkyjä lenteli jatkuvasti, yksi haikara ja helikopterikin ohitti paikan.

Yhdentoista aikaan pidimme ruokatauon. Sääksikeskuksessa oli kahvila, josta sai lounasta. Siellä tapasimme paikan pitäjän, kurkikuiskaaja Jouko Ahlaisen. Jouko on puhelias ja iloinen isäntä. Kuulimme hauskoja juttuja lintumaailmasta, mm. pingviinijutun, jota tässä on vaikea toistaa ilman elävää kuvaa.

Iltapäivällä tuli vielä yksi sääksi-isku. Sen kuvaaminen ei onnistunut niin hyvin kuin edellinen, mutta ruutuja tarttui kennolle. Kuvailimme lokkeja ja kyyhkyjä kolmeen asti ja sitten päätimme lopettaa.

Moitiskelimme isännälle, ettei iskuja montaa ollut. Hän kertoi, että aamulla oli seitsemän tienoilla ollut seitsemän iskua, kun ei oltu vielä paikalla. Niinpä tietysti, ei oltu ajoissa paikalla.

Jos lintukuvaus kiinnostaa ja melko varma onnistuminen, kannatta kokeilla tätä paikkaa.

Sääksisäätiön nettisivut

Sääksigalleria

Tässä galleriassa on 9 kuvaa.

Tässä muutama kuva sääksikuvausmatkaltamme Pohtiolammelle.

Kallavedellä

Kallavesi ja Kuopion saaristokaupunki on upea nähtävyys järveltä. Kiersimme lauantain 30 asteen helteessä hienon reitin.

Espanjan kuvausmatka osa 3. Barcelona, auton palautus, Sagrada Familia

Vanhan kaupungin toreilla riittää kuvattavaa, kunhan jaksaa keskittyä.

Su 11.5. Tarragona-Barcelona, auton palautus, F1

Aamulla lentokentälle autoa palauttamaan. Ajomatkaa vain 90 km, mutta aikaa 1,5 tuntia, koska valittiin vihreä maksuton tie. Se kierteli kaikki kylät ja valot, loppu matkasta kurvattiin maksulliselle moottoritielle. Pientä jännitystä oli ilmassa, miten palautuksen ja ruttujen sevitys menee. Keksivätkö vielä jotain veruketta maksettavaksi.

Palautuksessa oli tavan mukaan jonoa. Siinä oli mielenkiintoista seurata, miten vakuutuskusetus tapahtui. Ihan sama kaava kuin meilläkin. Korttinne on lukittu, emme saa vakuusmaksua, teidän täytyy ottaa meidän vakuutus ja perua omanne. Tästä se jono syntyi, ihmiset olivat ihmeissään. Hätäisimmät soittelivat jonnekkin ja jono seisoi.

Näillä Pamplonan rikospoliisin leimoilla selvisimme tilanteesta.

Herz ja Firefly ovat samaa firmaa, mutta jälkimmäinen on halpa versio ja tulos tehdään ”huijaamalla”. Luvataan toinen kuski suomenkielisellä varaussivulla, mutta ei sitä sitten saadakkaan ilman maksua. Sitten peritään ”fast return”, mutta siinä seisot jonossa muiden sotkujen selvitystä odottamassa. Hämätään vakuutuksessa ja muut epäselvyydet siinä unohtuvat tarkistamatta. Lopuksi annetaan kuitti ja varaussopimus sitä mitenkään läpikäymättä ja sanotaan, tankki on on täynnä, voit palauttaa täytenä tai tyhjänä, hyvitämme jäljellä olevan. Meillä jäi kolmannes tankki, saa nähdä tuleeko hyvitystä, tuskin.

Lopuksi pääsimme tiskille. Sitä ennen kerittiin kysyä keltapaitaisilta ulkona hääräviltä, että otatteko te vastaan palautusta. Riippuu siitä, kumman asiakas olette, otamme vain Herzin autoja. Se siitä fast returnesta. Tiskillä kaikki sujuikin nopsasti, annoimme paperit, myös ne poliisin leimaamat ja allekirjoittamat. Kuvasivat paperit ja auton. Ei huolta, teillä on supervakuutus, ei mitään kuluja, hyvää matkaa.

Huh, huh… lentokentän baariin kahville. Kentän infopisteeltä selvisi halvin ja nopein reitti hotellille. Ensin bussi 46, sitten metrolinja 3 ja kävelyä sata metriä. Metrossa pitää vaan olla tarkkana, että suunta on oikea. Kartasta perivät euron hinnan.

Hotelli oli 900 metrin päässä Ramblasilta, joka on turistien keskuskatu. Ensimmäisellä matkalla (1997) asuttiin Ramblalla, mutta siitä on niin kauan ja hinnat on noussut pilviin, varsinkin nyt Formula viikonloppuna. Huone piti saada yhdeltä ja saatiinkin, mutta se oli siivoamatta. Takaisin respaan, odottakaa vartti, niin se on kunnossa. Kysyin vähän ylpeän oloiselta respan tytöltä, monelta Formulat alkavat. ”Ei ne ole täällä, ne on vähän kauempana, enkä ole kiinnostunut formuloista, en tiedä.” Teki mieli sanoa, onko kuulossa vikaa, en kysynyt, mistä olet kiinnostunut. Mutta olkoon, kyllä se selviää huoneessa.

Formulat alkoivat klo 14.00 ja huonekin oli sitä ennen valmis. Perusasiat olivat kunnossa, mutta ilmastointi ei tuntunut toimivan. Pikkuinen vanha putkitelevisio, siitäkin näkyi formulan lähtö ja Kimi jätti Alonson taakse, hyvä. Valtterikin piti melkein asemansa. Ei tänne oo tultu tv:tä katsomaan vaan kaupunkia, sinne.

Ramblasin länsipuoli on vähän rähjäisempi ja siitä rannan suuntaan, jopa pelottava yöllä. Kadun itäpuoli on vanhaa kaupunkia parhaimmillaan. Menimme kohti Ramblasia, tarkoitus oli katsoa formuloita televisiosta, jossain baarissa, missä paikalliset jännittävät Alonson puolesta.

Kisat näkyivät vain tv:ssä, mutta ei katsojissa, eikä kadulla. Yksikin mummo vieressä toisti vähättelevään sävyyn ”Alonso, Alonso… kuin kirosanaa, kun kuuli tv:stä nimen. Siis mulla oli ihan väärä kuva F1:stä Espanjassa. Ei se näytä olevan mitään erityistä. Kuvittelin kuvaavani ihmisiä autourheiluhuumassa, mutta ei sitä ole muualla kuin radalla. Ois kai pitänyt mennä Oviedoon. Ei haittaa, autokisat vain sattuivat samaan aikaan, jopa vähän haitaten. Hotellit täynnä ja hinnat kolminkertaistettu. La-su yö olis maksanut saman kuin kolme yötä muuna aikana.

Sitten hieman pyöriskelyä kaupungilla. Paras osa kaupungista on Ramblasin itäpuolella oleva vanha kaupunki. Siellä on viihtyisä miljöö ja nähtävää moneen makuu. Olimme syöneet vain aitoa espanjalaista ruokaa, nyt teki mieli pizzaa. Plaza Preialilla, löytyi iltalialainen rattoria. Ruoka oli erinomainen ja hinta kohtuullinen. Aukiolla oli useita ravintoloita ja vilkasta elämää muutenkin.

Kävimme vielä Catalunya aukiolla Ramblasin pohjoispäässä. Helpoiten sen tuntee betonimöhkäle El Cortes Ingles -tavaratalosta, linja-autoista ja turisteista, joita näköjään on aina paljon. Sieltä lähtee turistibussit, joilla on helppo tutustua kaupungin yleiskuvaan ja mennä sinne minne kaikki muutkin turistit menevät. Ostimme liput pariksi päiväksi 35 euroa kpl. Valitettavasti ne oli mitoitettu alkamaan vain aamuisin, ei non stoppina, niin kuin luulin.

Pakollinen kohde Sagrada Familia, tätäkään kuvaa ei olisi saatu ilman 14 millistä.

Ma 12.5. Sagrada Familia

Maanantai aamuna kävelimme bussille, mutta lenkki Sagrada Familialle olisi kestänyt kauan, joten päätimme kävellä. Olimme varanneet kirkolle liput ennakkoon netistä, joka on muuten ainoa järkevä tapa. Jonot ovat turistikautena ovat jopa kaksi tuntiset. Nytkin jonoa oli kolmen korttelin verran, eikä se ole kapea jono.

Liput saa varattua netistä tunnin tarkkuudella ja sisään pääsee tunnin aikana jonottamatta. Lippukin kannattaa varata ajoissa, koska niitä on rajoitettu määrä. Vastaan tuli joku kappeli, jonka pitäisi olla jo lähellä. Varmistimme ohikulkijoita suunnan. Emme olleet siellä päinkään vaan matkaa oli useampi kilometri ja ajassa yli tunti. Olin katsonut lähtöpisteen väärin, voi … Onneksi valoissa seisoi taksi, koputus ikkunaan, onko vapaa?

Oli ja pääsimme perille ajoissa 6,20€, varattu aika oli 10-11. Kiersimme ensin etuovelle, josta neuvoivat takaisin sinne mistä lähdimmekin. Väkeä oli hirveästi, ympäri kirkkoa, kaikki jonottamassa sisään. Me pääsimme suoraan nettilipuilla. Nyt pääsin taas testaamaan laajakulmaa. Piti vain muistaa muuttaa tarkennusta käsin ja ohjelma manuaalille. Ainut hankaluus on että, jälkikäteen ei kuva kerro, mitä aukkoa ja etäisyyttä on käytetty. Näkyyhän se kuvasta, oliko tarkennus ja valotus oikein. Mutta tieto käytetyistä arvoista helpottaisi tulevaa arviointia. Ne pitäs laittaa muistiin käsin, siihen en vielä ryhdy.

Kfc:n pikaruokapaikka on kätevästi kirkon vieressä.

Sagrada Familia on hyvä kuvauskohde valoa ja tilaa on riittävästi. Eikä ihmisiäkään tarvitse ujostella, koska lähes kaikilla on kamera. Täällä on helppo ottaa ihmisistä tilannekuvia. Yhdellä käyntikerralla on vaikea saada mieleisiä kuvia, koska paremmat ideat tulevat esiin vasta valmiista kuvista.

Espanjan kuvausmatka osa 2. Bilbao-Guggenheim-Pamplona

Pe 9.5. Guggenheim Bilbao

Aamulla paikallisessa kahvilassa aamupalat, 2 kahvia, 2 toustia, alle kympin. Ja vielä kerran G:hen. Onneksi aivan paikan vierestä löytyi parkkihalli. Museossa ei saanut kuvata, joten se nopeutti tutustumista. Sääntöä ei juuri noudatettu, joka toisella roikkui kamera ja niitä myös käytettiin ja lopuilla oli kännykkä kädessä. Minä tyydyin muutamaan kuvaan kännykällä ja sain kolme ystävällistä varoitusta henkilökunnalta.

Voin varauksetta suositella museoon tutustumista. Rakennus on mahtava Frank Gehryn taidonnäyte. Kaikki oli niin erilaista perinteiseen rakentamiseen verrattuna. Olin tutustunut Dusseldorfissa ja Berliinissä Gehryn taloihin, mutta tämä oli ihan toisesta maailmasta. Tämä on mielestäni paras museorakennuskohde voittaa Salvador Dalin museonkin.

Taide on modernia nykytaidetta, kai siitäkin useat pitävät. Alakerran pysyvän näyttelyn ruosteiset kaarevat rautalevyt olivat hämmentäviä. Mieleen tuli Stephen Hawkingin kirjan teoriat (joita en ymmärtänyt) ajasta, äärettämyydestä, neljännestä ulottuvuudesta ja kaikesta muusta ymmärrettämättömästä (tulikohan oikein, tankkasin kauan). Tarkistin netistä, teos on amerikkalaisen Richard Serran teräsveistoskokonaisuus ”The Matter of Time on Bilbaon”. On maksanut säätiölle 20 miljoonaa dollaria.

Toinen taiteilija, Ernesto Neto olikin helpompi lähestyttävä. Nenällä ja käsillä on paljon helpompi arvostella taidetta kuin silmillä. Ja siihen kun lisätään makuuasento ja kiikarit, niin näköaistikin alkaa toimia.

Kolmannen kerroksen Yoko Onoa olin nähnyt joskus Porissa. Omituista se oli vieläkin. Tämä näyttely oli tosin laaja ja sieltä löytyi mielenkiintoisia dokumenttejä 60-luvun alusta, ajasta ennen Lennonia. Mm. Valokuvia uran alusta ja ensimmäisestä näyttelystä New Yorkissa. Mutta viitteitä Beatles -aikaankin oli siellä täällä. Tuskin muuten täällä olisi koko Onoa.

Nyt kun teen tätä blogia huomasin, että en ottanut kuvia sisärakenteista, jotka olivat näkemisen arvoista taidetta. Paksuja palkkeja ja teräsputkia, jotka pitivät talon kasassa.

Bilbaosta jäi positiivinen jälki. Tämä on ihan erilainen kaupunki kuin muut espanjalaiset kaupungit, ainakin se keskeinen alue, joihin turistit tutustuvat, moderni, pohjoismainen, siisti. Baskimaata ei vaivaa lama niin kuin Etelä-Espanjaa. Jos Bilbao ja Guggenheim kiinnostaa, kannattaa lukea tämä Timo-Erkki Heinon juttu.

Sitten San Sebastianin kautta Pamplonaan. Matka ei ollut pitkä, mutta vuoristomaisema teki matka-ajasta pitkän. Rajoitukset olivat 70-120 välillä, ei niitä vauhteja pystynyt ajamaan kuin paikalliset rallikuskit.

Tämä mosaiikkitaulu on härkätaisteluareenan seinässä, jonne härät ajetaan katuja pitkin. Perinne on pitkä, alussa edessä juoksu oli kielletty, mutta kun ihmiset eivät totelleet, siitä tuli turistinähtävyys.

9.5. Pamplona

Kuvittelimme Pamplonan pikkukaupungiksi, mutta se olikin suomalaisella mittatikulla suurkaupunki. Hotelli löytyi helposti ja hyvällä tuurilla parkkikin korttelin päästä. Kaikki tarpeellinen oli aivan nurkan takana. Mutta meidän suunnistustaidoilla lähes löytämättömissä.

Respa oli ystävällinen ja kertoi, tosin pyynnöstä paikan nähtävyydet, kaupat, suunnat jne. Ainut miinus hotellissa oli, että Koneen hissi ei toiminut kunnolla. Piti joka kerta pyytää respaa tarkistamaan, miten saamme hissin alas. Minulla vielä lonkkakin oireili, ettei ollut puhettakaan kiivetä kuutoskerrokseen rappusia pitkin. Respa hymyili ja vakuutti, että hissi tulee kuntoon.

Illan suussa pyörimme kaupugilla ja etsimme El Cortes Inglesiä, piti saada viinipullon avain, koska respa ei voinut auttaa. Halusimme maistaa Riojan Temranillon rypäleestä tehtyä viiniä. Olimme aikaisemmallakin matkalla etsineet samaa. Edellisellä kerralla löytyi tavaratalo helposti, mutta ei avainta. Nyt kävi toisinpäin, tavarataloa ei meinattu löytää millään, mutta avain löytyi helpommin. Luulisi, että pullon avaaja on viinipullojen vieressä, mutta ei, se on kuutoskerroksessa taloustavaroissa.

Illalla kävimme vielä katsomassa härkäjuoksukujan ravintoloita ja huudoimme tapaksia oluella. Monessa paikassa oli tapaksissa yksi tai kaksi hammastikkua ja lopuksi tarjoilija laski tikut ja veloitti euron/tikku. Tässä paikassa ei ollut sitä tapaa, vaan ottivat turisteilta ihan reilun hinnan.

 

Hemingwayn nimi näkyi Pamplonassa monella kadulla ja yhden pääkadun nimessäkin. Ihastui täällä härkätaisteluun ja kirjoitti kirjankin siitä. Havannassa Hemingwayn kotimuseon seinällä on  härkätaistelujuliste Pamplonasta. Sen perusteella innostuin lukemaan kirjan ”Ja aurinko nousee”. Hyvä kirja, kannattaa tutustua.

10.5. Pamplona

Aamulla katottiin netistä, missä käytäs tekemässä rikosilmoitus. Sieltä löytyi poliisin osoite, oli samaisella plazalla, jossa oltiin illallakin käyty. Oli pari sen näköistä taloa, jossa voisi olla poliisi, mutta kylteissä ei ollut sopivia viitteitä. Kysyvä ei eksy, jotein löytyi talosta, ovessa ”Direccion General de Interior”.

Sisällä vastaan tuli punapaitainen ja hattuinen vanhempi miespoliisi ja metallin paljastin. Ei ne meitä tutkineet, vaan kysyi kohteliaasti, mitä asiaa espanjaksi. Siinä vähän aikaa puhuttiin käsillä ja kuvilla.

Mutta haki pian poliisihenkilön, tumma, pieni, nuori, kaunis nainen. Valitteli kielitaitoa kuin suomalainen. Selvisi, että tämä on rikospoliisi ja he ottavat vastaan vain juttuja, joita ryhtyvät tutkimaan. Lupasi kuitenkin auttaa. Annoimme auton rekisteriotteen, jonka kannessa oli Fireflyn puhelinnumerot. Kävi soittamassa, mutta kertoi, että asia ei selvinnyt, koska puhuivat siellä vain englantia. Sanoi, että voi kirjoittaa todistuksen tapahtuneesta ja toivoi, että se riittäisi autovuokraamolle. Sitä minäkin toivoin.

Espanjalainen poliisikokemus oli tosi myönteinen. Ystävällisiä, auttavaisia ainakin meitä rehellisiä suomalaisia kohtaan. Pois päästyämme, huokaisimme helpotuksesta ja minä join sen kunniaksi tämän taiteellisen juoman.

Käytiin vielä ottamassa turistikuvat härkäjuoksukadulta. Siellä oli hirveä tungos. Etsimme matkamuistoksi bull run t-paidan ja jääkaappimagneetin. Katukahvilassa söimme matkan parhaan salaatin, päällä vuohenjuustoa.

10.5. Pamplona-Tarragona

Loppupäivä meni ajaessa. Pamplona-Tarragona 360 km, alkumatka melkoista vuoristotietä ja loppu tyypillistä hyvää katalonian viljavaa tasankoa. Yksi kuvauspysähdys Santa Marian lähellä veden säännöstelypato ja vanhoja tunneleita.

Perillä oltiin seitsemän maissa. Hotelli oli iso ja parkkikin löytyi helposti. Illalla oltiin niin väsyneitä, eikä lähdetty minnekään. Syötiin vain naapuriravintolassa, tarjousmenu 15 euroa. Oli niin runsas, että puolet jäi syömättä. Hintaan kuului kaikki, myös viinit, cavat, jälkiruuat, kahvit. Sitten nukkumaan, innostuttiin vaan syvällisiin keskusteluihin ettei unta saatu kun kahden tienoilla.

Matka jatkuu Barcelonaan, siitä pian…

Tämän mahtavan maiseman ohi ei päässyt kuvaamatta. Aurinko paistoi ja lämmintä lähes 30 astetta. Nyt oli 14 mm laajakulma paikallaan.