Pe 9.5. Guggenheim Bilbao
Aamulla paikallisessa kahvilassa aamupalat, 2 kahvia, 2 toustia, alle kympin. Ja vielä kerran G:hen. Onneksi aivan paikan vierestä löytyi parkkihalli. Museossa ei saanut kuvata, joten se nopeutti tutustumista. Sääntöä ei juuri noudatettu, joka toisella roikkui kamera ja niitä myös käytettiin ja lopuilla oli kännykkä kädessä. Minä tyydyin muutamaan kuvaan kännykällä ja sain kolme ystävällistä varoitusta henkilökunnalta.
Voin varauksetta suositella museoon tutustumista. Rakennus on mahtava Frank Gehryn taidonnäyte. Kaikki oli niin erilaista perinteiseen rakentamiseen verrattuna. Olin tutustunut Dusseldorfissa ja Berliinissä Gehryn taloihin, mutta tämä oli ihan toisesta maailmasta. Tämä on mielestäni paras museorakennuskohde voittaa Salvador Dalin museonkin.
Taide on modernia nykytaidetta, kai siitäkin useat pitävät. Alakerran pysyvän näyttelyn ruosteiset kaarevat rautalevyt olivat hämmentäviä. 
Mieleen tuli Stephen Hawkingin kirjan teoriat (joita en ymmärtänyt) ajasta, äärettämyydestä, neljännestä ulottuvuudesta ja kaikesta muusta ymmärrettämättömästä (tulikohan oikein, tankkasin kauan). Tarkistin netistä, teos on amerikkalaisen Richard Serran teräsveistoskokonaisuus ”The Matter of Time on Bilbaon”. On maksanut säätiölle 20 miljoonaa dollaria.
Toinen taiteilija, Ernesto Neto olikin helpompi lähestyttävä. Nenällä ja käsillä on paljon helpompi arvostella taidetta kuin silmillä. Ja siihen kun lisätään makuuasento ja kiikarit, niin näköaistikin alkaa toimia.
Kolmannen kerroksen Yoko Onoa olin nähnyt joskus Porissa. Omituista se oli vieläkin. Tämä näyttely oli tosin laaja ja sieltä löytyi mielenkiintoisia dokumenttejä 60-luvun alusta, ajasta ennen Lennonia. Mm. Valokuvia uran alusta ja ensimmäisestä näyttelystä New Yorkissa. Mutta viitteitä Beatles -aikaankin oli siellä täällä. Tuskin muuten täällä olisi koko Onoa.
Nyt kun teen tätä blogia huomasin, että en ottanut kuvia sisärakenteista, jotka olivat näkemisen arvoista taidetta. Paksuja palkkeja ja teräsputkia, jotka pitivät talon kasassa.
Bilbaosta jäi positiivinen jälki. Tämä on ihan erilainen kaupunki kuin muut espanjalaiset kaupungit, ainakin se keskeinen alue, joihin turistit tutustuvat, moderni, pohjoismainen, siisti. Baskimaata ei vaivaa lama niin kuin Etelä-Espanjaa. Jos Bilbao ja Guggenheim kiinnostaa, kannattaa lukea tämä Timo-Erkki Heinon juttu.
Sitten San Sebastianin kautta Pamplonaan. Matka ei ollut pitkä, mutta vuoristomaisema teki matka-ajasta pitkän. Rajoitukset olivat 70-120 välillä, ei niitä vauhteja pystynyt ajamaan kuin paikalliset rallikuskit.
Tämä mosaiikkitaulu on härkätaisteluareenan seinässä, jonne härät ajetaan katuja pitkin. Perinne on pitkä, alussa edessä juoksu oli kielletty, mutta kun ihmiset eivät totelleet, siitä tuli turistinähtävyys.
9.5. Pamplona
Kuvittelimme Pamplonan pikkukaupungiksi, mutta se olikin suomalaisella mittatikulla suurkaupunki. Hotelli löytyi helposti ja hyvällä tuurilla parkkikin korttelin päästä. Kaikki tarpeellinen oli aivan nurkan takana. Mutta meidän suunnistustaidoilla lähes löytämättömissä.
Respa oli ystävällinen ja kertoi, tosin pyynnöstä paikan nähtävyydet, kaupat, suunnat jne. Ainut miinus hotellissa oli, että Koneen hissi ei toiminut kunnolla. Piti joka kerta pyytää respaa tarkistamaan, miten saamme hissin alas. Minulla vielä lonkkakin oireili, ettei ollut puhettakaan kiivetä kuutoskerrokseen rappusia pitkin. Respa hymyili ja vakuutti, että hissi tulee kuntoon.
Illan suussa pyörimme kaupugilla ja etsimme El Cortes Inglesiä, piti saada viinipullon avain, koska respa ei voinut auttaa. Halusimme maistaa Riojan Temranillon rypäleestä tehtyä viiniä. Olimme aikaisemmallakin matkalla etsineet samaa. Edellisellä kerralla löytyi tavaratalo helposti, mutta ei avainta. Nyt kävi toisinpäin, tavarataloa ei meinattu löytää millään, mutta avain löytyi helpommin. Luulisi, että pullon avaaja on viinipullojen vieressä, mutta ei, se on kuutoskerroksessa taloustavaroissa.
Illalla kävimme vielä katsomassa härkäjuoksukujan ravintoloita ja huudoimme tapaksia oluella. Monessa paikassa oli tapaksissa yksi tai kaksi hammastikkua ja lopuksi tarjoilija laski tikut ja veloitti euron/tikku. Tässä paikassa ei ollut sitä tapaa, vaan ottivat turisteilta ihan reilun hinnan.
Hemingwayn nimi näkyi Pamplonassa monella kadulla ja yhden pääkadun nimessäkin. Ihastui täällä härkätaisteluun ja kirjoitti kirjankin siitä. Havannassa Hemingwayn kotimuseon seinällä on härkätaistelujuliste Pamplonasta. Sen perusteella innostuin lukemaan kirjan ”Ja aurinko nousee”. Hyvä kirja, kannattaa tutustua.
10.5. Pamplona
Aamulla katottiin netistä, missä käytäs tekemässä rikosilmoitus. Sieltä löytyi poliisin osoite, oli samaisella plazalla, jossa oltiin illallakin käyty. Oli pari sen näköistä taloa, jossa voisi olla poliisi, mutta kylteissä ei ollut sopivia viitteitä. Kysyvä ei eksy, jotein löytyi talosta, ovessa ”Direccion General de Interior”.
Sisällä vastaan tuli punapaitainen ja hattuinen vanhempi miespoliisi ja metallin paljastin. Ei ne meitä tutkineet, vaan kysyi kohteliaasti, mitä asiaa espanjaksi. Siinä vähän aikaa puhuttiin käsillä ja kuvilla.
Mutta haki pian poliisihenkilön, tumma, pieni, nuori, kaunis nainen. Valitteli kielitaitoa kuin suomalainen. Selvisi, että tämä on rikospoliisi ja he ottavat vastaan vain juttuja, joita ryhtyvät tutkimaan. Lupasi kuitenkin auttaa. Annoimme auton rekisteriotteen, jonka kannessa oli Fireflyn puhelinnumerot. Kävi soittamassa, mutta kertoi, että asia ei selvinnyt, koska puhuivat siellä vain englantia. Sanoi, että voi kirjoittaa todistuksen tapahtuneesta ja toivoi, että se riittäisi autovuokraamolle. Sitä minäkin toivoin.
Espanjalainen poliisikokemus oli tosi myönteinen. Ystävällisiä, auttavaisia ainakin meitä rehellisiä suomalaisia kohtaan. Pois päästyämme, huokaisimme helpotuksesta ja minä join sen kunniaksi tämän taiteellisen juoman.
Käytiin vielä ottamassa turistikuvat härkäjuoksukadulta. Siellä oli hirveä tungos. Etsimme matkamuistoksi bull run t-paidan ja jääkaappimagneetin. Katukahvilassa söimme matkan parhaan salaatin, päällä vuohenjuustoa.
10.5. Pamplona-Tarragona
Loppupäivä meni ajaessa. Pamplona-Tarragona 360 km, alkumatka melkoista vuoristotietä ja loppu tyypillistä hyvää katalonian viljavaa tasankoa. Yksi kuvauspysähdys Santa Marian lähellä veden säännöstelypato ja vanhoja tunneleita.
Perillä oltiin seitsemän maissa. Hotelli oli iso ja parkkikin löytyi helposti. Illalla oltiin niin väsyneitä, eikä lähdetty minnekään. Syötiin vain naapuriravintolassa, tarjousmenu 15 euroa. Oli niin runsas, että puolet jäi syömättä. Hintaan kuului kaikki, myös viinit, cavat, jälkiruuat, kahvit. Sitten nukkumaan, innostuttiin vaan syvällisiin keskusteluihin ettei unta saatu kun kahden tienoilla.
Matka jatkuu Barcelonaan, siitä pian…
Tämän mahtavan maiseman ohi ei päässyt kuvaamatta. Aurinko paistoi ja lämmintä lähes 30 astetta. Nyt oli 14 mm laajakulma paikallaan.
Kameran takaa 