Espanjan kuvausmatka osa 3. Barcelona, auton palautus, Sagrada Familia

_PK_1589

Vanhan kaupungin toreilla riittää kuvattavaa, kunhan jaksaa keskittyä.

Su 11.5. Tarragona-Barcelona, auton palautus, F1

IMG_4852Aamulla lentokentälle autoa palauttamaan. Ajomatkaa vain 90 km, mutta aikaa 1,5 tuntia, koska valittiin vihreä maksuton tie. Se kierteli kaikki kylät ja valot, loppu matkasta kurvattiin maksulliselle moottoritielle. Pientä jännitystä oli ilmassa, miten palautuksen ja ruttujen sevitys menee. Keksivätkö vielä jotain veruketta maksettavaksi.

Palautuksessa oli tavan mukaan jonoa. Siinä oli mielenkiintoista seurata, miten vakuutuskusetus tapahtui. Ihan sama kaava kuin meilläkin. Korttinne on lukittu, emme saa vakuusmaksua, teidän täytyy ottaa meidän vakuutus ja perua omanne. Tästä se jono syntyi, ihmiset olivat ihmeissään. Hätäisimmät soittelivat jonnekkin ja jono seisoi.

Näillä Pamplonan rikospoliisin leimoilla selvisimme tilanteesta.

Näillä Pamplonan rikospoliisin leimoilla selvisimme tilanteesta.

Herz ja Firefly ovat samaa firmaa, mutta jälkimmäinen on halpa versio ja tulos tehdään ”huijaamalla”. Luvataan toinen kuski suomenkielisellä varaussivulla, mutta ei sitä sitten saadakkaan ilman maksua. Sitten peritään ”fast return”, mutta siinä seisot jonossa muiden sotkujen selvitystä odottamassa. Hämätään vakuutuksessa ja muut epäselvyydet siinä unohtuvat tarkistamatta. Lopuksi annetaan kuitti ja varaussopimus sitä mitenkään läpikäymättä ja sanotaan, tankki on on täynnä, voit palauttaa täytenä tai tyhjänä, hyvitämme jäljellä olevan. Meillä jäi kolmannes tankki, saa nähdä tuleeko hyvitystä, tuskin. IMG_5023

Lopuksi pääsimme tiskille. Sitä ennen kerittiin kysyä keltapaitaisilta ulkona hääräviltä, että otatteko te vastaan palautusta. Riippuu siitä, kumman asiakas olette, otamme vain Herzin autoja. Se siitä fast returnesta. Tiskillä kaikki sujuikin nopsasti, annoimme paperit, myös ne poliisin leimaamat ja allekirjoittamat. Kuvasivat paperit ja auton. Ei huolta, teillä on supervakuutus, ei mitään kuluja, hyvää matkaa.

Huh, huh… lentokentän baariin kahville. Kentän infopisteeltä selvisi halvin ja nopein reitti hotellille. Ensin bussi 46, sitten metrolinja 3 ja kävelyä sata metriä. Metrossa pitää vaan olla tarkkana, että suunta on oikea. Kartasta perivät euron hinnan.

Hotelli oli 900 metrin päässä Ramblasilta, joka on turistien keskuskatu. Ensimmäisellä matkalla (1997) asuttiin Ramblalla, mutta siitä on niin kauan ja hinnat on noussut pilviin, varsinkin nyt Formula viikonloppuna. Huone piti saada yhdeltä ja saatiinkin, mutta se oli siivoamatta. Takaisin respaan, odottakaa vartti, niin se on kunnossa. Kysyin vähän ylpeän oloiselta respan tytöltä, monelta Formulat alkavat. ”Ei ne ole täällä, ne on vähän kauempana, enkä ole kiinnostunut formuloista, en tiedä.” Teki mieli sanoa, onko kuulossa vikaa, en kysynyt, mistä olet kiinnostunut. Mutta olkoon, kyllä se selviää huoneessa.IMG_5046

_PK_1566Formulat alkoivat klo 14.00 ja huonekin oli sitä ennen valmis. Perusasiat olivat kunnossa, mutta ilmastointi ei tuntunut toimivan. Pikkuinen vanha putkitelevisio, siitäkin näkyi formulan lähtö ja Kimi jätti Alonson taakse, hyvä. Valtterikin piti melkein asemansa. Ei tänne oo tultu tv:tä katsomaan vaan kaupunkia, sinne.

Ramblasin länsipuoli on vähän rähjäisempi ja siitä rannan suuntaan, jopa pelottava yöllä. Kadun itäpuoli on vanhaa kaupunkia parhaimmillaan. Menimme kohti Ramblasia, tarkoitus oli katsoa formuloita televisiosta, jossain baarissa, missä paikalliset jännittävät Alonson puolesta.

IMG_5034Kisat näkyivät vain tv:ssä, mutta ei katsojissa, eikä kadulla. Yksikin mummo vieressä toisti vähättelevään sävyyn ”Alonso, Alonso… kuin kirosanaa, kun kuuli tv:stä nimen. Siis mulla oli ihan väärä kuva F1:stä Espanjassa. Ei se näytä olevan mitään erityistä. Kuvittelin kuvaavani ihmisiä autourheiluhuumassa, mutta ei sitä ole muualla kuin radalla. Ois kai pitänyt mennä Oviedoon. Ei haittaa, autokisat vain sattuivat samaan aikaan, jopa vähän haitaten. Hotellit täynnä ja hinnat kolminkertaistettu. La-su yö olis maksanut saman kuin kolme yötä muuna aikana.

IMG_5109Sitten hieman pyöriskelyä kaupungilla. Paras osa kaupungista on Ramblasin itäpuolella oleva vanha kaupunki. Siellä on viihtyisä miljöö ja nähtävää moneen makuu. Olimme syöneet vain aitoa espanjalaista ruokaa, nyt teki mieli pizzaa. Plaza Preialilla, löytyi iltalialainen rattoria. Ruoka oli erinomainen ja hinta kohtuullinen. Aukiolla oli useita ravintoloita ja vilkasta elämää muutenkin.

_PK_1640Kävimme vielä Catalunya aukiolla Ramblasin pohjoispäässä. Helpoiten sen tuntee betonimöhkäle El Cortes Ingles -tavaratalosta, linja-autoista ja turisteista, joita näköjään on aina paljon. Sieltä lähtee turistibussit, joilla on helppo tutustua kaupungin yleiskuvaan ja mennä sinne minne kaikki muutkin turistit menevät. Ostimme liput pariksi päiväksi 35 euroa kpl. Valitettavasti ne oli mitoitettu alkamaan vain aamuisin, ei non stoppina, niin kuin luulin.

Pakollinen kohde Sagrada Familie, tätäkään kuvaa ei olisi saatu ilman 14 millistä.

Pakollinen kohde Sagrada Familia, tätäkään kuvaa ei olisi saatu ilman 14 millistä.

Ma 12.5. Sagrada Familia

Näyttökuva 2014-5-31 kello 7.17.50Maanantai aamuna kävelimme bussille, mutta lenkki Sagrada Familialle olisi kestänyt kauan, joten päätimme kävellä. Olimme varanneet kirkolle liput ennakkoon netistä, joka on muuten ainoa järkevä tapa. Jonot ovat turistikautena ovat jopa kaksi tuntiset. Nytkin jonoa oli kolmen korttelin verran, eikä se ole kapea jono.

_PK_1646Liput saa varattua netistä tunnin tarkkuudella ja sisään pääsee tunnin aikana jonottamatta. Lippukin kannattaa varata ajoissa, koska niitä on rajoitettu määrä. Vastaan tuli joku kappeli, jonka pitäisi olla jo lähellä. Varmistimme ohikulkijoita suunnan. Emme olleet siellä päinkään vaan matkaa oli useampi kilometri ja ajassa yli tunti. Olin katsonut lähtöpisteen väärin, voi … Onneksi valoissa seisoi taksi, koputus ikkunaan, onko vapaa?

_PK_1650Oli ja pääsimme perille ajoissa 6,20€, varattu aika oli 10-11. Kiersimme ensin etuovelle, josta neuvoivat takaisin sinne mistä lähdimmekin. Väkeä oli hirveästi, ympäri kirkkoa, kaikki jonottamassa sisään. Me pääsimme suoraan nettilipuilla. Nyt pääsin taas testaamaan laajakulmaa. Piti vain muistaa muuttaa tarkennusta käsin ja ohjelma manuaalille. Ainut hankaluus on että, jälkikäteen ei kuva kerro, mitä aukkoa ja etäisyyttä on käytetty. Näkyyhän se kuvasta, oliko tarkennus ja valotus oikein. Mutta tieto käytetyistä arvoista helpottaisi tulevaa arviointia. Ne pitäs laittaa muistiin käsin, siihen en vielä ryhdy.

_PK_1836

Kfc:n pikaruokapaikka on kätevästi kirkon vieressä.

_PK_1677Sagrada Familia on hyvä kuvauskohde valoa ja tilaa on riittävästi. Eikä ihmisiäkään tarvitse ujostella, koska lähes kaikilla on kamera. Täällä on helppo ottaa ihmisistä tilannekuvia. Yhdellä käyntikerralla on vaikea saada mieleisiä kuvia, koska paremmat ideat tulevat esiin vasta valmiista kuvista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s