Galleria

Thaimaan matka

Tämähän ei ollut varsinaisesti mikään kuvausmatka, mutta en malta olla pitämättä näppejä irti kamerasta. Mukana oli kolme kameraa järkkäri, pokkari ja puhelin. Kaikilla oli puolensa, mutta järkkärin raahaamisen taidan lopettaa, vaikka sillä saa ne parhaat kuvat. Oli mukana vielä pitkä zoomi ja aivan turhaan. Minijärkkärin hankinta on vielä kesken, mutta siihen täytyy panostaa tänä keväänä.

Kauko-idässä on paljon kuvattavaa, kun kaikki on erilaista, luonto, ihmiset, kulttuuri… On vain vaikea keskittyä yhteen teemaan, kun aiheita on niin paljon. Turistimatka tekee kuvaamista pakosta dokumentoinnin.

P1256387 P1256390Bangkokissa oli myytävänä elektroniikkaa edullisestikin, mutta kamerat olivat lähes samoissa hinnoissa kuin meillä. Tutustuin Empore tavaratalossa Sonyn uuteen RX1, jonka olin nähnyt jo Photokinassa. Todella hieno kamera, pieni, kinokoon kenno, mutta hinta on pöyristyttävä 2500 € ja etsin vielä 400 päälle. Sony näkyy panostavan tähän tuotteeseen, kameralle oli tehty oma osasto.

2 comments on “Thaimaan matka

    • Tässä näytin vain parhaat puolet. Teen vielä galleria, jossa näkyy arkinen todellisuus. Mutta saarilla on paratiisin kaunista, enpä ole tälläisiä maisemia ennen kokenut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s